VADER & DECAPITATED w/ THY DISEASE, NOX VORAGO, THRASHRED – Nosturi, Helsinki, 16.05.2017 (suomeksi)

0
867

Paljon on hilsettä lentänyt kotimaan rockklubeilla sen jälkeen kun puolalainen death metal -legenda Vader on viimeksi käynyt Suomessa sisätilakeikalla. Bändi on viime vuosina soittanut pari festarikeikkaa Steelfestissä sekä Jalometallissa, mutta edellisistä klubikeikoista on vierähtänyt aikaa jo yhdeksän vuotta. Alkuvuodesta julkistettiinkin aikamoinen kombinaatio, kun Vaderin sekä maanmiestensä Decapitatedin kerrottiin saapuvan Suomeen peräti kolmelle keikalle osana Crushing the North 2017 -kiertuettaan.

Kuvia tulossa pian!

 

Decapitated ei ole esiintynyt Suomessa koskaan, joten paikalle oli pakko päästä – The Negation (2004) ja Organic Hallucinosis (2006) olivat omia teiniaikojen suosikkeja, ja bändiä kohdanneen tragedian jälkeinen paluulevy Carnival Is Forever (2011) on myös pyörinyt soittimessa paljon. Edeltäviltä Seinäjoen sekä Tampereen keikoilta oli jo kuulunut uutisia tautisen kovasta meiningistä, joten matka kävi tiistai-iltana Nosturiin odotusten kera. Olisiko Pekka Pouta taas pitissä? Se piti päästä näkemään!

 

30 euron lipun hinnalle oli tarjottu mukavasti vastinetta, sillä Vaderin ja Decapitatedin lisäksi paikalle oltiin saatu puolalainen death-jyrä Thy Disease, ruotsalainen Nox Vorago sekä venäläinen Thrashred. Tapahtuman aikataulut oli arki-illasta johtuen sorvattu äärimmäisen tiukoiksi, joten Thrashredin vuoro koitti jo tasan seitsemältä. Paikalle oli ehtinyt kohtuullisen harvalukuinen joukko uteliaita kävijöitä ihmettelemään venäläisten thrashinsekaista poljentoa, ja ihan mainion 25-minuuttisen kaverit soittivatkin. Vain muutama vuosi sitten perustetun ja yhden demon julkaisseen bändin musiikin lähin kotimainen vertailukohta voisi olla vaikkapa Profane Omen, joskin hieman kevyempänä versiona. Lavaääni oli aivan järkyttävä, sillä kitara peitti kaiken alleen, ja kuulosti muutenkin siltä kuin äänimies ei olisi kääntänyt potikoita oletusasennoista mihinkään suuntaan. Ihan mainio aloitus kuitenkin: lisää treeniä ja biisejä niin kyllä tästä varmasti jotain aikaiseksi saadaan.

 

Thrashredin jälkeinen roudaustauko oli hyvin lyhyt, sillä Nox Vorago nousi jo varttia myöhemmin lavalle. Mustiin kaapuihin ja miltei Scream-leffojen pääkallomaskia muistuttaviin kuparisiin naamioihin sonnustautunut bändi joutui takomaan neljän biisin settinsä yhtä surkeilla lavasoundeilla kuin Thrashred. Puolet Nosturin miksauspöydästä oli peitetty lakanalla, eikä kukaan koskenut potikoihin keikan aikana – oliko tämä jokin typerä Vaderilta tullut vaatimus? Ei kukaan jaksa seurata keikkaa, josta ei saa mitään muuta selvää kuin särökitaran! Soundeista johtuen ensimmäisen kappaleen aikana sattui pari täysin tyhjää kohtaa, sillä taustanauhalta tulleet orkestraatiotkaan eivät päässeet esiin.

Jos unohdetaan luokattomat soundit, allekirjoittaneelle ennestään täysin tuntematon Nox Vorago otti työvoiton: kappalemateriaalissa oli mukavasti koukkua ja vaihtelua, sillä täysiverisiä paahtokohtia käytettiin säästeliäästi tunnelmoivampien osien välissä. Myös vokalisti Uduunin kärisevä lauluääni oli mukavan erilainen kuin genren bändeillä yleensä. Muu soittajisto hoiti tonttinsa naamioiden takana vähäeleisesti, mutta valot toivat keikkaan paljon eloa. Porukkaa oli saapunut keikan aikana mukavasti lisää, ja yleisö tuntui pitävän esityksestä – jos vaikkapa Septicflesh tai Whorion maistuvat, kannattaa Nox Vorago ehdottomasti ainakin katsastaa.

 

Ennen Decapitatedia oli vuorossa vielä illan kolmas puolalaisorkesteri Thy Disease. Tutkan alla on onnistuttu pysymään todella tehokkaasti, sillä vaikka uraa on takana jo 18 vuotta, en muista bändiä aikaisemmin kuulleeni. Death metal –bändinä aloittaneen, mutta industrialimpaan suuntaan vaihtaneen Thy Diseasen puolituntinen setti oli viihdyttävää modernia pomppuheviä, mutta mikseripöytä pysyi edelleen puoliksi peitettynä ja sen myötä tästäkään ei pystynyt täysin rinnoin nauttimaan. Taustanauhat kuitenkin oli saatu viimein kuuluville: bändin ainoan alkuperäisjäsen Yanuaryn ohjelmoimat synataustat säksättivät vimmatusti bändisoiton lomassa, ja materiaali toi muutenkin mieleen venäläisen Grenouerin alkupuolen tuotannon. Vokalisti Syrus oli renksuhousuissaan, risuparrassaan ja viimeisimpien promokuvien jälkeen kasvattamassaan tukkapehkossa sympaattinen ilmestys, mutta myös vakuuttava esiintyjä – mikkikaapelikin oli linjan mukaisesti punainen. Olisin kyllä suonut Thy Diseaselle hieman pidemmän soittoajan, sillä vain puolen tunnin mittainen setti hujahti miltei vahingossa ohi; ehdin kai katsoa pari biisiä mielenkiinnolla, minkä jälkeen törmäsin paikalle saapuneisiin tuttuihin, ja yhtäkkiä keikka olikin ohi.

 

Lavan edusta oli Thy Diseasen aikana täyttynyt kuin varkain, ja kun 20 minuutin roudaustaukon päätteeksi verhot vedettiin lavan edestä syrjään, koko Nosturi hurrasi Decapitatedin noustessa lavalle. Yleisöltä otettiinkin heti luulot pois, sillä setti lähti käyntiin tuoreimman Blood Mantra -levyn (2014) ”The Blasphemous Psalm to the Dummy God Creationilla” sekä nimiraidalla. Olin keikan alkaessa ylätasanteella, mutta meininki alakerrassa oli saman tien niin katossa että oli pakko vaihtaa paikkaa. Ennen kolmantena tarjoiltua uusinta sinkkua, ”Neveriä”, vokalisti Rafał Piotrowski kiitteli yleisöä lämpimästä vastaanotosta ja kertoi, että on hienoa päästä viimeinkin Suomeen keikalle. Samanlaisia lauseita kuulee hevikeikoilla hyvin usein, mutta on aina hienoa kuulla ne oman suosikkibändinsä suusta!

Homma jatkui miltei parhaalla mahdollisella tavalla, sillä ”Neverin” jälkeen hypättiin Organic Hallucinosisille ”Day 69:n” sekä ”Post(?) Organicin” ajaksi – varsinkin ensimmäinen näistä on henkilökohtaisia all-time –suosikkeja. Aikamatkassa päästiin lopulta kakkoslevy Nihilitylle (2002) asti, ja ”Spheres of Madness” upposi sekin yleisöön kuin veitsi voihin. Setin loppuosa paahdettiin taas uudempien biisien voimin, ja toiseksi viimeisenä soitettu Carnival Is Foreverin ”Homo Sum” oli ehdottomasti keikan kohokohta. Viimeisenä soitettiin Blood Mantran ”Nest”, jonka jälkeen olo oli hölmistynyt – joko se loppui? Missä kaikki loput takuuvarmat keikkahitit?

Decapitated on näinä päivinä hurjassa iskussa, ja on huikaisevaa nähdä kitaristin ja ainoan alkuperäisjäsenen Voggin nauttivan esiintymisestä – 10 vuotta sitten sattunut keikkabussionnettomuus jätti miehen täysin tyhjän päälle, sillä veli ja bändin rumpali Vitek kuoli myöhemmin vammoihinsa sairaalassa, ja vokalisti Covan vajosi koomaan. Parin vuoden surutyön jälkeen Vogg kuitenkin päätti onneksi jatkaa, sillä tänäkin iltana bändi oli liekeissä ja pitit käynnistyivät yleisössä pyytämättä. Erittäin hieno keikka kovia kokeneelta bändiltä! Toivottavasti heinäkuussa julkaistavan Anticult-levyn myötä tie tuo taas Suomeen, sillä kuulematta jäi vielä monta suosikkia.

 

Decapitatedin jälkeen voimat olivat aika lailla lopussa, mutta pakko oli vielä jaksaa. Vader on todellinen death metal –legenda, jonka uralle on mahtunut kaksitoista täyspitkää sekä mittava pino pienjulkaisuja ja kokoelmia. Oma Vader-tykkäily on keskittynyt 2000-luvun tuotoksiin loistava Impressions In Blood (2006) etunenässä, mutta tuotannon laajuudesta huolimatta Vaderia ei voi mitenkään syyttää materiaalin laadun heittelemisestä. Vähän ennen puolta yhtätoista Piotr ”Peter” Wiwczarek ja kumppanit nousivat lavalle, ja keikka lähtikin saman tien täysillä liikkeelle Litanyn (2000) avausraidalla ”Wings”. Edellisestä nähdystä Vaderin keikasta on aikaa varmaan kahdeksan vuotta, mutta Wiwczarek ei ollut näyttänyt vanhentuneen tippaakaan.

Vaderin materiaali ei ole niin läpikotaisin tuttua, että pystyisin läpikäymään koko settiä, mutta kokonaisuus oli rakennettu perinteiseen tyyliin uuden levyn sekä vanhimpien klassikoiden ympärille: viime vuonna julkaistulta The Empireltä soitettiin useampi ralli, edellislevy Tibi Et Igniltä pari biisiä, ja loput valinnat olivatin The Ultimate Incantationilta, De Profundisilta sekä Black to the Blindilta. Esimerkiksi jo mainittu Impressions in Blood jäi lopulta setissä täysin paitsioon, mutta Vader tipautteli täsmäiskua täsmäiskun perään sitä tahtia, ettei asiaa ehtinyt jäädä murehtimaan. Klassikkobiisit ”Sothis” ja ”Carnal” puolustavat edelleen paikkaansa setissä, ja The Empiren ehkä aiempaa keskitempoisemmat lanaukset toivat mukaan tervetullutta vaihtelua. Tällä kertaa pitäydyttiin pelkästään omassa materiaalissa – vanhaa keikkasuosikkia eli Slayerin ”Raining Blood” –coveria ei Nosturissa sentään kuultu.

Bändi oli luonnollisesti täyttä rautaa: Wiwczarekin lähes kerrykingmäiset sahaussoolot lähtivät totutun vaivattomasti, 2010-luvun taitteesta mukana olleet Marek “Spider” Pająk sekä Tomasz “Hal” Halicki hoitivat lopun kielisoitinosaston hienosti, ja samoihin aikoihin Vaderiin liittynyt brittirumpali James Stewart ei todellakaan kalpene edeltäjiensä, kuten Docin tai Darayn, rinnalla. Habituksen puolesta Vaderin johtohahmo on kuitenkin ollut ja tulee aina olemaan Wiwczarek – mies on omistautunut kunnioitettavasti Vaderille jo yli 30 vuoden ajan.

Keikan päättäneen ”Black to the Blindin” jälkeen olo oli sen verran väsynyt, että viimeinen kalja jäi kesken, mutta olipahan taas! Puolassa vain jotenkin osataan nämä hommat – ainoat valittamisen aiheet liittyivätkin lämmittelijöille annettuihin epäreiluihin esiintymisolosuhteisiin. Iltamasta kuuluu iso kiitos järjestäjäorganisaatioille, ja tyytyväisenä poistuneen yleisön määrästä päätellen keskieurooppalaisten rahtaaminen Pohjolan perukoille lienee ollut kannattavaa.

Comments

comments

NO COMMENTS