TAMPERE METAL MEETING – Ratinanniemi, Tampere, 17-18.06.2016 (suomeksi)

0
1800

Suurten, perinteisten suomalaisten kesäfestivaalien siirtäessä esiintyjärosteriaan yhä enemmän EDM:n ja hiphopin suuntaan, oli mukava kuulla alkuvuodesta uutisia kokonaan uuden metallifestivaalin, Tampere Metal Meetingin, järjestämisestä. Mm. Incantation Agencyn sekä Tampereen YO-talon yhteistuotantona syntynyt kaksipäiväinen tapahtuma juhlittiin kesäkuun 17. ja 18. päivänä, musiikkitarjonnan yhdistellessä tunnettua ja vähemmän tunnettua metallimusiikkia sen eri alalajeista. Metal Meetingin bändikattaus oli itselleni jo etukäteen kovasti odotettu, sillä mukana oli Kalmahin ja Finntrollin kaltaisia teiniaikojen suosikkeja, Whisperedin tyyppisiä jyrkässä nousukiidossa olevia ajankohtaisia nimiä, yhdistettynä suurelle yleisölle tuntemattomiin Deströyer 666:een sekä Demilichiin, joiden kaikki aikaisemmat keikat olen onnistunut missaamaan.

Review in English HERE!

 

Perjantai
2016.06.17-18 TMM crowd (5)Auton nokka kääntyi perjantaina keskipäivän aikoihin Tampereen suuntaan, ja paikalle saavuttiin pari tuntia myöhemmin. Edeltävänä viikonloppuna Eteläpuistossa melskattu Radio City South Park oltiin juhlittu suurimmaksi osaksi tyypillisessä suomalaisessa kesäsäässä, sateessa, eikä tämäkään viikonloppu näyttänyt merkkejä paremmasta – päivä käynnistyi kevyessä tihkusateessa.

Saavuin porteille juuri perjantain ensimmäisen orkesterin, pari vuotta sitten paluun tehneen Convulsen, setin alettua. Meno tapahtuma-alueella vaikutti rauhalliselta, ja Convulse räimikin vajaan kolmen vartin settinsä kakkoslavalla kohtuullisen vähälukuiselle yleisölle. Itselleni Convulse oli tuttu vain nimeltä, mutta pidin bändin groovaavasta vanhan liiton death metalista, jossa tehtiin selvää pesäeroa 90-luvun vanhan materiaalin sekä comebackin jälkeen ilmestyneiden kahden kokopitkän välillä.

Puoli neljältä oli aika korkata päälava, kun paikallinen melodeath-lupaus Whispered nousi lauteille. Olen ollut bändin fani jo monta vuotta, ja odotin tuoreen Metsutan – Songs of the Void -levyn biisien kuulemista livenä. Setti lähti käyntiin Metsutanin avauskaksikolla “Chi no Odori” – “Strike!”. Bändi oli vedossa, kuten aina, mutta täysin luokaton lavaääni esti keikasta nauttimisen kohtuullisen tehokkaasti. “Strike!”:n aikana lavalta ei kuulunut juuri muuta ääntä kuin rummut sekä vokalisti Jouni Valjakan kitara, eikä tilanne käytännössä seuraavan kolmen vartin aikana muuttunut miksikään – bassoa ei kuulunut laisinkaan, ja kitaroistakin tuntui tulevan ääntä ainoastaan toisesta kerrallaan. Liekö Lars Ulrich ollut mikseripöydän takana? Harmittaa jätkien puolesta, Metal Meetingin keikka oli nimittäin kesän ainoita. Keväisessä levyarviossa toivomani “Tsukiakarikin” oli setissä…

2016.06.17-18 TMM crowd (3)Mikkelin lahja heavy metalille, Lord Fist, oli vuorossa Whisperedin jälkeen. Nuorehkoon ikäänsä nähden olen ehtinyt todistaa bändin live-esiintymisiä jo monta kertaa, ja taas kerran Fist oli aivan liekeissä tarjoillen tamperelaisyleisölle tiukan puolen tunnin annoksen kitaraharmonioita, vokalisti Perttu Koivusen vibratoa sekä viipyilevää lavaesiintymistä. Fist on ehtinyt kiertää maamme keikkalavoja jo useamman vuoden, ja kokemus näkyy selkeästi esiintymisessä. Harmi, että bändin Paras Biisi™, ensimmäisen demon “Super Sailor”, ei tällä kertaa mukaan mahtunut, mutta “Green Eyleen” ja “Who Wants to Live Forever” paikkasivat tilanteen, ja Wordless Wisdom -12-tuumaisen mainio “Headless Riderkin” oli tehnyt paluun settiin!

Lord Fistin keikka ehti ilmeisesti livahtaa vähän pitkäksi, sillä “Lord of the Nightin” loputtua Karhulan totocore-partio Omnium Gatherum oli jo täydessä vauhdissa päälavalla. OG:nkin tekemisiä on tullut tiukasti seurattua jo lähemmäs kymmenen vuoden ajan, ja ai että kun vaan paranee vanhetessaan. Setti potkaistiin käyntiin uutuuslevy Grey Heavensin aloituskaksikolla “The Pit” – “Skyline”, ja yleisö oli alusta asti täysillä mukana. OG on takuuvarmaa viihdettä: vokalisti Jukka Pelkonen on Suomen viihdyttävimpiä lavaesiintyjiä, joka ei todellakaan ota asioita turhan vakavasti vaan jutustelee kevyesti niitä näitä lauluosuuksiensa lomassa. Jarmo Pikan tilalla rumpupallilla jo hetkisen viihtyneen Demigodin Tuomo Latvalan soitto on hienoa seurattavaa – mies ei tee yhtään turhaa liikettä ja koristelee kappaleita kekseliäästi. OG:n setin aikana tosin tuli ensimmäistä kertaa tunne, että slotit voisivat olla pidempiäkin; kolme varttia oli mielestäni ehdottomasti bändille liian vähän.

Omnium Gatherumin jälkeen nälkä pääsi yllättämään, ja koska OG:n jälkeen aloittaneen Baptismin tuotantoa en juuri tunne, suuntasimmekin hetkiseksi pois festarialueelta. Ne pari biisiä, jotka seurasimme, olivat peruslaadukasta Suomi-blackmetalia. Takaisin ehdimme Baptismin jälkeen päälavalla aloittaneen The Man-Eating Treen setin puolivälissä, ja tyydyimmekin seuraamaan setin lopun kaljateltan tuntumasta. The Man-Eating Tree on ollut itselleni aina pienoinen väliinputoaja, jonka olen livenä aiemminkin nähnyt, mutta josta en vain löydä tarpeeksi koukkuja jotta bändi olisi löytänyt tiensä vakituisempaan kuunteluun. Uusimman, viime vuonna julkaistun In the Absence of Light -levyn kappaleet tosin kuulostivat paljon pirteämmiltä kuin aiempien levyjen tuotanto. Ehkä The Man-Eating Treellekin täytyy jossain vaiheessa suoda toinen mahdollisuus.

Circle
Circle

Töiden takia paikalle roimasti myöhässä saapunut kuvaajamme saapui juuri parahiksi paikalle dokumentoimaan perjantain ehdottoman tapauksen, porilaisen kulttibändi Circlen. Vuodesta 1991 kasassa ollut Porin eksentrikkokaksikko Mika Rättö – Jussi Lehtisalon luotsaama, päälle 50 pitkäsoittoa ja livejulkaisua tehtaillut bändi on jollain uskomattomalla tavalla onnistunut viuhumaan täysin ohi omasta tutkasta, ja tämän keikan jälkeen voin vain ihmetellä, miksi. Kauhtuneisiin verkkareihin ja spandexeihin pukeutunut kuusikko oli jotain, jota on vaikea kuvailla. Biisit koostuivat junnaavista stoner-riffeistä ja Mika Rätön jakomielisestä synansoitosta sekä laulusta, minkä lisäksi lavalla tapahtui jatkuvasti kaikennäköistä ulkomusiikillista oheistoimintaa. Uskaltakaapas missata Tuskan-keikka kahden viikon päästä! Olin viihdyttynyt. Circlen setin alussa myös aurinkokin alkoi viimein paistaa!

Moonsorrow
Moonsorrow

Ilta jatkui ja panokset kovenivat: toiseksi viimeisen päälavaslotin täytti Suomen kovin bändi, Moonsorrow. Bändi tuskin tässä vaiheessa maailmaa enää esittelyjä kaipaa, joten mennään itse asiaan: keikka oli taas kerran hävyttömän hyvä, joskin Whisperediä piinanneet miksausongelmat tekivät paluun – tällä kertaa koko bändi kyllä soi, mutta volyymipotikka oli unohtunut pihinä-asentoon. Moonsorrowin kerrostalon kokoisen pakanametallin täytyisi tulla PA:sta pihalle spinaltapmaisesti yhdellätoista eikä kolmosella, ja festivaalin Facebook-seinälle ehtikin ilmaantua asiasta pari välitöntä palautetta. Onneksi Moonsorrowille oli kuitenkin varattu tarpeeksi soittoaikaa, ja keikka olikin tunnin ja vartin mitassaan juuri passeli festariveto. Settilista noudatteli keväisen Jumalten Aika -levyn julkkarikeikan settiä, jossa uudet kappaleet sujahtivat vaivatta vanhojen klassikoiden sekaan.

Demilich
Demilich

Perjantain viimeinen bändi kakkoslavalla oli kulttimainetta nauttiva kuopiolainen Demilich. Antti Bomanin luotsaama death metal -orkesteri on ehditty kuopata jo useampaan otteeseen, mutta edelleen bändi kiertää kohtuullisen aktiivisesti lavoja. Bändin ainoa kokopitkä Nespithe on jäänyt harmillisen vähälle kuuntelulle, sillä Demilichin äkkiväärä dödis toimi aivan satanolla. Boman oli ehtinyt selkeästi hetkisen marinoida itseään viereisestä kojusta saatavalla pienpanimo-oluella, mutta esiintymiseen tällä ei ollut mitään vaikutusta. Välispiikeissäkin oli mainioita heittoja, ja vajaan tunnin mittainen setti hujahti siivillä.

Insomnium
Insomnium

Perjantain pääesiintyjän titteli meni tällä kertaa Joensuun suuruudelle, Insomniumille. Bändi juhli 10-vuotista kolmoslevyään Above the Weeping Worldia soittaen leijonanosan levyn kappaleista. Levy oli julkaisuvuotenaan allekirjoittaen kuunnelluimpia levyjä, joten nostalgiapärinä oli vahvasti läsnä. Bändin kakkoskitaristi Markus Vanhala ahkeroi taas kerran tuplat, olihan mies lavalla jo Omnium Gatherumin kanssa. Kamalan tarkkoja yksityiskohtia keikasta ei ylhäällä ole – hiukset heiluivat “Mortal Sharen”, “Change of Heartin”, “The Killjoyn”, “Last Statementin” ja “Devoid of Caringin” tahdissa sen verran voimakkaasti, että seuraavana aamuna niska ei juuri mihinkään suuntaan kääntynytkään. Insomniumin livekeikat on tullut viime vuosina ohitettua aika kepeästi, mutta Ratinanniemessä bändi onnistui taas muistuttamaan siitä, miksi se on ollut jo pitkään maamme menestyneimpiä metalliakteja. Toimi!

 

Lauantai

Ranger
Ranger

Lauantaiaamupäivä valkeni Tampereella huolestuttavan harmaana, ja säätiedotus lupaili neljäksi tunniksi ukkosta ja sadetta. Yöllä satoi aika paljonkin, mutta aamulla keli oli sentään “vain” pilvinen. Eilinen painoi vielä koko kropassa, joten päivän pari ensimmäistä esiintyjää, paikallinen death metal -akti Worthless sekä viime vuoden Nummirockissa vakuuttanut Sentenced-tribuutti Forever One livahtivat auttamatta ohi.

Päivän ensimmäinen bändi, jota ehdimme todistamaan, oli helsinkiläinen speed metal -lupaus Ranger. Lord Fistin tavoin Circlen Rätön ja Lehtisalon Ektro Recordsille levyttävä Ranger on ollut viime aikoina kovassa nosteessa, eikä syyttä – bändin musiikki jyrää eteenpäin sata lasissa ja homma on viimeisen päälle 80-lukuun kallellaan, rumpali Miko Sipilän puuttuvista resokalvoista vokalisti Dimi Pontiacin viiksiin asti. Kotona en Rangeria ole juurikaan kuunnellut, mutta livenä toimii aina!

Jess and the Ancient Ones
Jess and the Ancient Ones

Kuopiolainen Jess and the Ancient Ones oli etukäteen ajateltuna Metal Meetingin jonkinlainen outolintu edustaen kattauksen kepeintä laitaa. Bändin okkulttirock ei ole jotenkin ikinä kolahtanut allekirjoittaneeseen, mutta JatAO kuitenkin sopi aurinkoiseen (kyllä, ukkosesta ei tietoakaan) lauantai-iltapäivään kuin nenä päähän! Vokalisti Jess oli äärimmäisen karismaattinen esiintyjä, jonka katse porautui katsojan sisimpään, minkä lisäksi naisen laulusoundi on todella upea. Bändi soitti tiukasti yhteen, ja basisti Jake Luomajoelta sujuu selkeästi edeltävän päivän Demilichin dödiskoukeroiden lisäksi myös groovaavampi bassottelu. Eniten tuli silti äimisteltyä kitaristi Corpsen nykyolemusta; mies on sulattanut elopainostaan ainakin kolmekymmentä kiloa viimeisimpään nähtyyn Deathchain-keikkaan verrattuna. Kaiken kaikkiaan JatAO onnistui olemaan niin kova, että tuore Second Psychedelic Coming: The Aquarius Tapes -levy lienee pakko ottaa tarkempaan kuunteluun!

Barathrum
Barathrum

Jess and the Ancient Onesin räväkästä okkulttirockista siirryttiinkin sitten kertaheitolla tummanpuhuvampiin tunnelmiin, kun black metal -legenda Barathrum otti kakkoslavan haltuun. Henkilökohtaisesti en ole ikinä syttynyt bändin musiikista, mutta yleisöstä päätellen taisin olla vähemmistössä. Epätavallisesti kahdella basistilla varustettu bändi soitti tiukasti yhteen, vaikka jokaisen kisakunto oli varmasti parin promillen paremmalla puolella. Vokalisti Demonos Sova oli oma tuttu itsensä huojuessaan lavalla kainalosauvan kanssa ja näyttäen siltä, että voisi minä hetkenä hyvänsä kaatua suorilta jaloilta lavan lattialle. Ja rock-asenne muka olisi jo kadonnut maailmasta tyystin? Ei Sovan vahtivuorolla. Turvallisesti “Legions of Perkeleeseen”, “Last Days in Heaveniin” ja “Saatanaan” päättynyt setti sisälsi uuttakin materiaalia.

Kalmah
Kalmah

Seuraavana päälavalla vuorossa ollut Kalmah oli ehkä kuitenkin allekirjoittaneelle festivaalin odotetuin esiintyjä. Siinä missä muut suomalaiset melodeath-suuruudet, kuten Children of Bodom, ovat menettäneet relevanttiutensa jo vuosia sitten, Kalmah jaksaa viihdyttää edelleen. Bändi kaahasi biisinsä setin avausralli “Hook the Monsterin” ensimmäisistä tahdeista de facto -lopetus “Hadesiin” asti paikoitellen selkeästi levyversioita nopeammin, ja rumpali Janne Kusmin oli vaihtanut paikoitellen kompeissaan bassorumpujen trioli-iskut kuudestoistaosiin. Nykyään todella harvakseltaan Suomessa keikkaileva Kalmah oli silminnähden iloinen saamastaan vastaanotosta, vaikka vokalisti Pekka Kokko kovasti yrittikin välispiikeissään vitsailla siitä, että pitää soittaa vielä pari biisiä. Kokonaisuudessaan en ymmärrä, miksi bändi ei tee kotimaassaan enempää keikkoja. Yleisöä varmasti riittää täälläkin.

Nocturnus A.D.
Nocturnus A.D.

Toistaiseksi Metal Meeting oli sujunut pelkästään kotimaisin voimin, mutta seitsemältä lauantai-iltana oli aika laskea lavalle tapahtuman ensimmäinen ulkomaan-vieras, yhdysvaltalainen death metal -pioneeri Nocturnus A.D. Tässä vaiheessa allekirjoittaneen namedroppailu-taidot loppuivat kesken, joten täytyi turvautua Internetin tarjontaan. Nocturnus on alun perin perustettu jo vuonna 1987, mutta vuonna 1992 bändin perustaja Mike Browning potkittiin pihalle omasta bändistään. Nyt lavalle noussut A.D -versio on Browningin vuonna 2013 kokoama reformibändi. Bändin materiaalia yhtään millään tavalla tuntemattomana keikan seuraaminen oli yllättävän virkistävää. Ensimmäinen huomio kiinnittyi kokoonpanoon; havahduin vasta ensimmäisen kappaleen loppupuolella siihen, että rumpali Browning hoiti itse myös vokaaliosuudet. Synistin käyttö tekniseen death metaliin kallellaan olevassa räimeessä oli myös kohtuullisen epätavallista. Kimurantin dödiksen ystävänä pidin keikasta loppujen lopuksi aika paljon, vaikka en biisejä tuntenutkaan.

Finntroll
Finntroll

Toiseksi viimeisenä päälavalla oli vuorossa suomalaisen peikkometallin sanansaattaja Finntroll. Edellisestä ‘Troll-keikasta on aikaa jo monta vuotta eikä bändin viimeisimmästä tuotannosta ole mitään hajua, joten oli mukava huomata settilistan painottuvan tuttuihin vanhempiin biiseihin. “Slaget vid Blodsjälvin” ja “Nattföddin” kaltaiset klassikot nostivat tunnelman saman tien kattoon, ja Nifelvind-levyn avausraita “Solsagan” nyt toimii aina. Taas kerran olisin kyllä halunnut käydä keskustelemassa miksaajan kanssa: vokalisti Vrethin mikrofoni tuntui olevan puolet ajasta pimeänä, kun taas kiipparisti Virran potikat olivat välillä niin kaakossa ettei lavalta muuta kuulunutkaan. Rumpali Heikki Saaren (MörkÖ) soitto oli onneksi juuri niin kellontarkkaa kuin pitääkin olla.

Finntrollin keikan aikana kävi myös asia, joka kuumottaa jokaista festarijärjestäjää eniten: “Jaktens Tidin” ensimmäisen säkeistön aikana jotain pamahti ja päälavan PA mykistyi täysin. Bändi hämmentyi, yleisö hämmentyi ja mikserikoppi panikoi, mutta tilanteesta onneksi selvittiin noin 10 minuutin odottelun jälkeen säikähdyksellä. Bändin setti tästä tietenkin hieman supistui, joten tilannetta paikattiin soittamalla se pakollinen “Trollhammaren”, minkä jälkeen setti paketoitiin “Under Bergets Rotilla”. Kunnialla loppuun asti vedetty juttu!

Deströyer 666
Deströyer 666

Kakkoslavan viimeisenä bändinä sai kunnian toimia Australian black/speed -hybridi Deströyer 666. Bändi ei ole kovin montaa kertaa Suomessa käynyt, mutta olen jotenkin onnistunut missaamaan nekin vähät keikat. Keväällä ilmestynyt Wildfire-levy oli todella kova, joten tätä keikkaa oli odotettu, ja onneksi tällä kertaa pääsin bändin livekeikkaa todistamaan… ja olihan D666 nyt aivan hävyttömän tiukka livenä setin painottuessa vanhempiin Phoenix Rising– sekä Cold Steel… For an Iron Age –levyihin, ja kuultiinpa Lemmyn muistoa kunnioittaen “Iron Fist” –coverikin! Jos setistä jotain purnattavaa pitää löytää, niin Defiance-levy oli jätetty täysin paitsioon, mutta toisaalta niin kauan kuin “I Am the Wargod” ja “Satanic Speed Metal” ovat mukana, niin ei sovi valittaa. Miehet valittelivat kovasti kylmyyttä, mutta eihän keikan aikana edes satanut vettä!

Tiamat
Tiamat

Pahoittelen jo etukäteen, että raportti päättyy antiklimaattisesti, mutta niin tuntui päättyvän Tampere Metal Meetingkin. Tapahtuman pääesiintyjäksi oli kiinnitetty ruotsalainen Tiamat, joka ainakin nimenä kiinnosti etukäteen kovasti, mutta kun keikka lähti käyntiin, allekirjoittaneella oli täysi työ pitää mielenkiintoa yllä. Aikoinaan death metal -bändinä aloittanut Tiamat oli mukana muovaamassa ruotsalaista dödissoundia, mutta vaihtoi musiikkityyliään 90-luvun puolivälissä johonkin doom metalin ja goottirokin välimaastoon. Pimenevässä ja synkässä lauantai-illassa bändin materiaalin olisi luullut toimivan varsin mainiosti, mutta itselleni keikka jäi todella valjuksi. En tiedä alkoiko väsymys painaa muutakin festarikansaa, mutta väkeä katosi tapahtuma-alueelta suurin mitoin vielä Tiamatin keikan ollessa käynnissä. Edellisen illan Insomnium-keikkaa seurasi valehtelematta kaksinkertainen määrä ihmisiä verrattuna Tiamatiin. Lopulta oli pakko tunnustaa tosiasiat ja lähteä itsekin narikan kautta kohti lähintä ruokapaikkaa.

 

Yleistä festivaalista
2016.06.17-18 TMM crowd (1)Ulkomusiikilliset asiat festivaaleilla ovat usein lähes yhtä tärkeitä kuin musiikillisetkin, joten oli ilo huomata miten paljon asioita Tampere Metal Meetingissä oltiin saatu kerralla kohdalleen. Tapahtuman sijainti oli loistava: Tampereen keskustorilta käveli festarialueen portille vain viisi minuuttia. Portilla ei missään vaiheessa ollut tungosta sekä narikka ja rannekkeenvaihto toimivat. Alkuun ajattelin bajamajoja olleen melko vähän – ehkä 30-40 kappaletta – mutta jonottaa ei kuitenkaan tarvinnut. Bajamajavyöhyke tosin sijaitsi ainoastaan sisäänkäynnin läheisyydessä, joten kalja-alueelta joutui poistumaan vessareissulle. Ensimmäisenä päivänä paikalle ei oltu ilmeisesti saatu erillisiä kusilaareja, mutta toiselle päivälle vessa-alue oltiin järjestelty uudelleen ja paikalle tuodut pisuaarit olivat niin tuoreita, että porattujen reikien muoviroskat vielä uivat laareissa.

Kuulun itse porukkaan, joka kuluttaa äärimmäisen vähän festivaalin ruokakojujen tarjontaa, mutta sen verran mitä ohi kulkiessani panin merkille, tarjontaa tuntui kysyntään nähden olevan sopivasti. Hervannan Varjobaarilla oli oma hampurilaiskoju, jonka 10 euron hintainen Varjoburger oli mainion kokoinen ja makuinen. Muuten löytyi perinteisempää pyttäri/frittimuikku -osastoa. Levy- ja paitamyyntiäkin oli, joskaan näiden kojujen edessä ei liiemmin tungosta missään vaiheessa näkynyt.

2016.06.17-18 TMM crowd (4)Metal Meetingin juomatarjonta noudatteli nykyfestareiden linjaa, jossa olut on kallista ja siitä pitää maksaa pantti, jonka saat takaisin palauttaessasi juomatölkin. Seitsemän euron hintainen Foster’s on vähän jyrkän hintainen janonsammuttaja, mutta onneksi vieressä oli Hopping Breweriesin pienpanimotuotekoju, josta sai APAa ja IPAa “vain” euron kalliimmalla. Tuote oli ilmeisesti tehnyt kauppansa hyvin, sillä lauantaina loppuillasta myytiin jo eioota. Kaiken kaikkiaan juomamyynti toimi todella jouhevasti, eikä jonoja kertynyt laisinkaan. Parasta kalja-alueessa oli sen asettelu, jossa myynti toimi keskeltä, ja alue ulottui molempien lavojen eturiviin asti – alue oli pituussuunnassa halkaistu tavallaan kahtia. Todella toimiva järjestely, tätä lisää muihinkin tapahtumiin!

 

Kaiken kaikkiaan Tampere Metal Meeting oli todella hyvin toimiva metallifestivaali, ja tervetullut lisäys Suomen raskaamman musiikin kesätarjontaan bändikattauksen tasapainotellessa kevyemmän ja raskaamman, tunnetun ja tuntemattomamman metallin välillä. Myös etukäteen pahalta näyttäneet säätiedotukset osoittautuivat (onneksi) suurimmaksi osaksi epätarkoiksi. Launtaille luvatusta myräkästä ei näkynyt jälkeäkään, ja ainoa varsinainen sadekuuro taisi osua Finntrollin keikan alkuun, kestäen ainoastaan parin kappaleen ajan. Väkeä Metal Meeting tuntui houkutelleen tarpeeksi, ja heti festivaalin päättymisen jälkeen Facebookista löytyikin jo ensi vuoden juhlien ajankohta. Voin jo tässä vaiheessa nähdä itseni hyvin paikalla myös tuolloin!

Teksti: Atte Valtonen | Kuvat: Jukka Rahkonen | Ed: Lene L.

Comments

comments

NO COMMENTS