SOEN w/ THE PRICE & WHEEL – Olympia, Tampere, 17.09.2019 (suomeksi)

0
586

Ruotsalainen Soen nousi progemetallin ystävien tietoisuuteen vuonna 2012 Cognitive-levyllään ja sitä ylistettiin superbändinä, kiitos ex-Opeth-rumpali Martin Lopezin ja ex-Death-basisti Steve DiGiorgion mukanaolon. Bändi ei kuitenkaan jäänyt lyhytikäiseksi projektiksi vaan on osoittautunut pysyväksi voimaksi skenessä ja ainoastaan kasvattanut suosiotaan DiGiorgion eron jälkeen. Tänä vuonna Soen julkaisi neljännen albuminsa Lotus, ja toisella levyä promotoineella Euroopan-kiertueella se ennätti Suomeen kahdelle keikalle Tampereella ja Helsingissä, joista edellämainitulla Olympia-korttelissa 17. syyskuuta 2019 yleisöstä löytyi myös allekirjoittanut.

Read in English HERE!
Kuuntele Soenin ja Wheelin settilistat alta:

Illan avasi tuottaja-kitaristi Marco Barusson luotsaama italialainen vaihtoehtometallinelikko The Price. Vaikka bändin muusikot – etenkin rumpali Guido Carli – soittivat hyvin ja energisesti, ikävä kyllä yhtälön olennaisin osa eli musiikki ei juuri säväyttänyt. Kappaleiden junttaavat ja hieman yksitoikkoiset riffit jättivät minut kylmäksi, vaikka “On the Edge of Madness” erottui joukosta tunnelmallisuudellaan. Laulaja Axel Capurro teki parhaansa villitäkseen yleisöä ja jopa houkutteli ihmisiä tulemaan lähemmäs lavaa – ei mikään tavallinen pikkubändin vaivaantunut solisti! Hän ilmoitti olevansa sairaana, mutta tämä ei kuulunut hänen laulussaan, sillä se kuulosti kirkkaalta ja vaivattomalta. Vaikka The Price vaikutti sympaattiselta ja ammattimaiselta ryhmältä lavalla, se olisi ollut ehkä enemmän kotonaan soittamassa niin ikään italialaisen Lacuna Coilin kuin kahden progemetalliyhtyeen kanssa.

 

Kotimainen tulokas Wheel on saanut debyyttialbumillaan Moving Backwards aikaiseksi kuhinaa myös tällä sivustolla, mutta jostain syystä en ollut perehtynyt sen musiikkiin aiemmin. Joka tapauksessa olin innokas näkemään, mistä hypessä oli kyse, ja mielenkiintoni heräsi kun neljä huppupäistä hahmoa saapui lavalle. Valitettavasti – aivan kuten The Pricen tapauksessa – ei ollut epäilystäkään, etteivätkö bändin jäsenet osaisi soittaa, ja myös imago oli huoliteltu, mutta biisit eivät innostaneet minua. Olin kuullut Tool-vertailuja, mutten ollut odottanut Wheelin kuulostavan ajoittain suoranaiselta Pirkka-versiolta Toolista – etenkin “Lacking” ja bändin nimibiisi sisälsivät rytmivetoisia riffejä ja klimaattisia purkauksia, jotka saattoi jäljittää “Ticks and Leechesin”, “Forty Six & 2:n” ja “The Grudgen” kaltaisiin kappaleisiin. Reiluuden nimissä todettakoon, että ajoitus ei ehkä ollut Wheelin puolella, sillä Tool julkaisi juuri äskettäin hartaasti odotetun Fear Inoculum -albuminsa ja lisäsi tuotantonsa kuunneltavaksi Spotifyssa. Olen siis kuunnellut Toolin musiikkia viimeisen kuukauden ajan enemmän kuin vähään aikaan, mikä saattoi tehdä samankaltaisuuksista räikeämpiä kuin miltä ne olisivat kuulostaneet jollain toisella kerralla. On kuitenkin pakko kehua keulamies James Lascellesia siitä, miten pitkään tämä pystyi huutamaan niin pitkään nuotissa soittaen samalla kitaraa, mikä ei ole ihan helppo nakki. Vaikken noussut vieläkään Wheel-junan kyytiin, bändi näytti tehneen jotain oikein, sillä iso osa yleisöstä oli paikalla jo sen setin aikana ja yhtye sai innokkaan vastaanoton. Toivottavasti ajan myötä bändi onnistuu luomaan ikioman soundinsa ja karsimaan selvimmät toolismit pois.

Wheelin settilista:
1. Lacking
2. Vultures
3. Tyrant
4. Wheel

 

Vihdoin oli Soenin vuoro, ja “Covenant” käynnisti keikan mukavasti pidennetyllä introlla, jonka päätteeksi laulaja Joel Ekelöf ilmaantui paikalle juuri ennen ensimmäisen säkeistön alkua. Bändi keskittyi viimeisimmän kahden levyn materiaaliin ja soitti vain kolme kappaletta kahdelta ensimmäiseltä albumilta, joten ainoastaan pari biisiä setissä oli samoja kuin edellisellä Soen-keikallani Tampereella vuonna 2015. Vaikka Lykaia (2017) ei jostain syystä oikein avautunut minulle albumina, sen biisit kuulostivat erittäin hyviltä livenä, ja dynaaminen “Opal” ja jazzahtava tulkinta “Luciditystä” kuuluivat illan ikimuistoisimpiin hetkiin – “Lucidity” tuntui suorastaan vievän kuulijan johonkin toiseen paikkaan, kun sulki silmänsä ja keskittyi ainoastaan itse musiikkiin. Toisaalta taas Lotuksen materiaali vahvisti tunnetta, että levy on vahva ehdokas vuoden albumiksi – etenkin “Lascivious” nousi kohokohdaksi huiman kertosäkeensä ansiosta, ja nimiraita oli balladina rohkea valinta keikan päätökseksi, mutta Soen sai tämän rauhallisen lopetuksen toimimaan. Se toimi myös mielenkiintoisena vastinparina debyytin “Slitheringille”, jonka jyräävä riffittely oli tuonut varsinaisen setin päätökseensä.

Soen oli viimeksi soittanut Suomessa neljä vuotta sitten ja jätti maamme kokonaan välistä Lykaia-kiertueella, joten fanit olivat selvästi ilahtuneita nähdessään bändin jälleen ja jopa lauloivat “Jinnin” lopun itämaisen riffin mukana. Yleisö oli niin innokas, että Ekelöf joutui pyytämään ihmisiä hiljentymään hetkeksi “Martyrsin” väliosassa, ja kun biisi lähti jälleen kasvamaan, taputus jatkui uskollisesti siitä, mihin se oli jäänyt.

Soenin soittoa katsellessani kiinnitin huomiota siihen, miten vahvaa bändin yhteissoitto oli ja miten jokainen jäsen toi oman panoksensa bändin yleissoundiin ja lavaolemukseen niin, ettei bändi ollut riippuvainen vain yhdestä tai kahdesta huomion keskipisteenä olevasta henkilöstä. Ekelöfillä ei ole tyypillisen aggressiivista metalliääntä, mutta hänen laulunsa erottui musiikin läpi selkeästi, ja vaikka hänellä on omanlaisensa hillitty karisma, hän antoi myös kitaristeille paljon tilaa ottaa kontaktia yleisöön. Basisti Stefan Stenberg ja rumpali Martin Lopez loivat vahvan perustan bändin rytmipainotteisille riffeille, ja Lopezin albumiversioon nähden lievästi nopeuttamana “Tabula Rasa” sai vahvan Opeth-hengen, joka toimi muistutuksena hänen läsnäolostaan rumpusetin takana entisen bändinsä klassikkolevyillä. Tulokaskitaristi Cody Ford jätti jälkensä davidgilmourmaisilla vahvan tunnelatauksen sooloillaan, kun taas Lars Åhlund oli kiireisin mies lavalla, rampaten kitaran ja koskettimien välillä ja soittaen välillä perkussioitakin. Ennen “Rivalia” oli pieniä teknisiä vaikeuksia, kun Åhlundin kitara ei toiminut, mutta muu bändi viihdytti yleisöä jamittelemalla ja muuten vähäpuheinen Ekelöf heitti pientä läppää, todeten Suomen olevan ainoa maa, jossa takahuoneissa on myös saunoja. Joku muu bändi olisi voinut jäätyä vastaavassa tilanteessa, mutta nämä kaverit hoitivat tilanteen ammattimaisesti.

 

Tämän keikan jälkeen voi huoletta todeta, että Soen on yksi nykyprogen kärkinimistä. Vaikka se kuulosti hyvältä jo Tellurianin (2014) kiertueella, oli mahtavaa nähdä miten paljon bändi oli kehittynyt ja saanut itsevarmuutta näiden kahden keikan välisenä aikana, ja jopa valoshow oli yksi parhaista klubikeikoilla todistamistani. Bändin dynaamiset vaihtelut äännekkäästä hiljaiseen ja takaisin – niin kappaleiden sisällä kuin välillä – olivat täysin saumattomia ja settilista hyvin rakennettu. Soen vaikutti tyytyväiseltä lämpimään vastaanottoon ja Ekelöf sanoi bändin tietäneen, että ilta tulisi olemaan hieno, joten Suomen yli hyppääminen joka toisella albumisyklillä ei varmasti muodostu perinteeksi, eihän?

Soenin settilista:
1. Covenant
2. Opal
3. Rival
4. Tabula Rasa
5. Lascivious
6. Jinn
7. Opponent
8. Lucidity
9. Martyrs
10. Slithering

Encore:
11. Savia
12. Sectarian
13. Lotus

Kuvat (Helsinki): Laureline Tilkin

Comments

comments

NO COMMENTS