HAASTATTELU: NIGHTWISH – Marko & Kai; Finnvox Studios, Helsinki, 28.01.2020

0
632

Nightwishin yhdeksännen studioalbumin julkaisun lähestyessä on aika jakaa bändin kanssa tekemämme, tulevaa Human. :||: Naturea koskeva haastattelu. Finnvox-studioilla tammikuussa pidetyn ennakkokuuntelusession jälkeen juttelimme Marko Hietalan (basso, laulu) ja Kai Hahdon (rummut) kanssa siitä, mitä kevääksi oli luvassa.

Read in English HERE!
Lue ennakkokuunteluraporti TÄÄLTÄ!

 

Terve!
Marko: Terve.

Kai: Moro.

Alkuun kiitos kummallekin tästä haastattelumahdollisuudesta. Täytyy vielä mainita, että tää on mun ensimmäinen haastattelu ikinä. Kiitos senkin puolesta.
Kai: Okei! No niin, ei se mitään!

Nightwishiltä on ilmestymässä jo yhdeksäs studioalbumi. Miltä tällä hetkellä tuntuu?
Marko: Se on kyllä jo aika tuttua. [nauraa]

Kai: Joo, tietenkin aina kun levy ilmestyy, niin se on aina hieno asia, että ollaan saatu jotakin aikaan.

Marko: Huom: silloin kun levy ilmestyy, niin riippuen levystä, kaikkien levyjen ilmestyminen ei ole hieno asia. Suurin osa levyjen ilmestymisestä ei ole hieno asia. Toivottavasti tämä on. [nauraa]

Minkä takia ei välttämättä ole hieno asia?
Marko: No sanotaan nyt silleen, että meillä on maailmassa melko vallitseva mainstream-kulttuuri, joka perustuu sellaisiin biljoona kertaa käytettyihin resepteihin.

Kai: Niin, jokainen levy, joka ilmestyy, ei välttämättä ole iloinen asia meille, mutta tietenkin se kun saa nyt vihdoin ja viimein sitten huhtikuussa tämän ulos, niin onhan se aina nyt mukavaa. Tuossa kuitenkin edellinen kiertue meni vanhojen biisien merkeissä ja sieltä opittiin tiettyjä asioita, joita sitten tuotiin tälle levylle.

Marko: Niin, tuohan oli jännä homma, jos siis tosiaan miettii kaikkea tätä lauluharmoniahommaa mikä nyt päätyi tälle uudelle albumille, jonka varmaan jossain määrin huomasikin, niin sehän on bändin sisäistä puuhaa, että se on minä, Floor [Jansen] ja Troy [Donockley], jotka on kasannut ne kaikki. Se lähti jo Decades-rundilta eli kun ruvettiin soittamaan biisejä, joista osa oli sellaisia, että meistä solisteista kukaan ei ollut ollut bändissä siihen aikaan ja idea oli, että me saadaan tähän kuuluvaa eroa, että me käytetään tätä vokaaliarsenaalia mitä meillä nyt on. Me tehtiin sitä ja digattiin siitä niin paljon, että se siirtyi sitten tavallaan automaattisesti tähän levyyn, että kun me oltiin treenaamassa, niin oltiin silleen, että pidetääs pienet lauluharmoniasulkeiset sitten vielä iltanuotiolla. Näitä tehtiin sitten hyvällä energialla ja intensiteetillä.

Eli siis tämän uuden kokoonpanon versiot näistä vanhoista kappaleista, niin se sovitukset kantoivat tänne?
Marko: Joo se ruokki niin kun. Me tehtiin siinä määrin niitä lauluharmoniasovituksia, että kun oli biisejä, joihin haluttiin tuoda vähän modernimpaa näkökantaa ja kun me tehtiin niitä niin paljon, niin sitten se rupesi ilman muuta mietityttämään, että miksi me ei tehdä näin albumillekin. Oltiin me tehty niitä ennenkin, mutta ei oltu vaan vaivaannuttu tässä määrin.

Kai: Tuomaksella [Holopainen] heräsi jossain vaiheessa [ajatus] jossakin soundcheckissä, kun me vedettiin jotakin kappaletta, että meillä on kolme tämmöistä laulajaa, että miksi me ei olla hyödynnetty tätä potentiaalia, mikä meillä on bändissä. Että kolme näin loistavaa laulajaa voi laulaa yhdessä ja siitä voi tulla jotain muuta, niin siitä se sai sitten idean tälle levylle, että hän haluaa että kaikki levyn kertosäkeet menee kolmiharmonisesti.

Marko: Ja sitten kun me rakennetaan jokaiselle oma ääni ja ruvetaan kasaamaan siitä sitä pinkkaa alaäänistä ylä-ääniin, [niin] sillä laillahan me luodaan persoonallinen harmonia. Jos nyt otetaan todella rankkaa esimerkkiä siitä, miten Queenin harmoniat meni, niin siinähän juurikin paljon teki se, että jäbät lauloi niitä itse ja niillä oli rooleja, että kuka oli missäkin ja että Roger Taylor olisi esimerkiksi korkea falsetti ja tällain näin. Niin sitten kun sä teet ne tolleen omalla porukalla, niin sulla on oma sointiväri ja se on ainutlaatuinen siinä mielessä, että kellään muulla ei oo niitä samoja tyyppejä ja samoja kurkkuja.

Kai: Tuolla albumilla ykkösosalla, mikä on se bändiosuus niin sanotusti, niin siinä kuitenkin on se porukka joka siinä soittaa ja laulaa ja siellä ei ole mitään vierailevia tähtiä eli kaikki ne äänet, jotka kuuluu, tulee näitten kolmen suusta.

Marko: On siellä ollut semmonen snadimpi kuoroversio vetämässä, mutta sen kyllä kuulee kun se on kuoro, niin sen kuulee siitä intimiteetistä välittömästi, kun omat tyypit on mikin takana.

Kai: Niin jos puhutaan lauluosastosta eikä taustakuorohommasta, niin ei ole mukana ulkopuolisia kykyjä, mutta sitten kuoron puolella on tietysti tää Metro Voices taas pitkästä aikaa, mikä on ollut pitemmän aikaa jo näillä levyillä laulelemassa.

Alatteko te olla jo tottuneempia tähän levyn sävellys-, julkaisu- ja kiertuesykliin kuin esimerkiksi kymmenen vuotta sitten?
Marko: Joo, siis koko tää matka, niin me joko totutaan tai hyydytään asioihin. Kyllä tässä vaiheessa oman sellaisen rundicheckin kanssa saa tehdä aina töitä, koska toi homma on niin pitkäveteistä, se istuminen ja matkustaminen. Siinä joutuu sellaista kärsivällisyyttään luomaan aina välillä uudelleen… Ja nyt kun mä pääsin puhumaan tästä, niin mä jo unohdin mistä me aloitettiin. [naurua]

Onko teillä joitain sellaisia keinoja, millä estää se turhautuminen esimerkiksi juuri kiertueella, että miten pitää sellainen zen yllä, ettei lähde hyppimään pitkin seiniä?
Marko: No mulla on ihan sellainen tietoinen. Että just kun mä havaitsen, että mä rupean ajattelemaan, että ”voi kun tää tapahtuisi” ja ”voi kun jos tää olisi semmoinen”, niin olen sitten silleen ”no niin, se tapahtuu sitten kun se tapahtuu, rauhotu! Funtsaa jotain.” Tää on sellainen, että mä teen ihan tietoisesti tuota noin. Ja mitä enemmän sitä on tehnyt, niin sitä enemmän ja nopeammin huomaa, kun on lipsahtamassa sille puolelle ja sitä nopeammin sen katkaisee. Lähtötilanteeseen vaikuttaa kyllä myöskin hyvin vahvasti kaikki oma henkinen tila ja tapahtumat ja muut, että ei se nyt ihan absoluuttinen oo. Mutta tuota voi kehittää. Ja sitten tietysti paljon kirjoja ja pelejä Nintendossa ja iPadissa.

Kai: Välillä vähän huumoriakin väliin, että siellä nauretaan välillä aika helvetisti.

Marko: Siellä on todella lahjakkaita, sellaisia sonninpaskanheittäjiä tässä joukkiossa! [naurua]

Kai: Ja heitetään vähän noppaa takahuoneessa.

Marko: Sekin.

Kai: Se on hauska harrastus.

Marko: Kolikoista! [nauraa]

Kai: Tappaa semmoisen hyytymisen aika nopeasti. Heitetään pari tuntia noppaa siinä.

Marko: Tämä on ihan silkka fakta, me pelataan pokerinoppaa hyvin usein kolikoista siellä takahuoneessa.

Ai että ihan uhkapeliä?
Kai: Kyllä oikeasti joo. Nimenomaan se, että heitetään noppaa porukalla.

Marko: Simppeli ja hauska peli.

Kai: Ja siinä on kuitenkin myös osa teknikoista liittynyt seuraan, että siinä on aikamoinen rinki, kun ruvetaan oikeesti niin kun… Siinä on iso asiat kyseessä. Se on loistava.

Marko: Kyllä se, että jos on kahdeksankin ringissä ja siihen euron panosta laitetaan, niin kohta joku kävelee kahdeksaa euroa rikkaampana. [nauraa]

Kai: Ja kun jenkeissä ollaan, niin se on yleensä dollarin seteli. Euroopassa euro ja jenkeissä dollari.

Marko: Ja sitten jos ollaan jossain välimaastossa, että ollaan tultu Jenkkilästä, on vielä Euroopassa jotain ja on dollarin seteleitä ja euroja sekaisin, niin ne menee samasta. [nauraa]

Että ei ruveta pyöristelemään mihinkään?
Kai: Ei niin tarkkaan katota joo, että onko 90 senttiä vai euro.

Sitten hieman tästä levyn nimestä Human. :||: Nature. Siinä on välissä tällaisia hieman erikoisempia symboleita.
Marko: Joo, oiskohan se sanaleikki? En mä tiedä, mutta joka tapauksessa sen tarkoitus on antaa ymmärtää, että nämä sanat voi olla erillään sekä yhdessä, ja sitten tolleen löyhästi tematiikaltaan se sitoo kaikki biisit yhteen, koska jokainen niistä koskettaa jollain tavalla tätä nimeä.

Kai: Ensimmäinen osa ”Human” on kuitenkin ihmisen äänellä laulettu ja tarinoita ihmisyydestä, ja sitten ”Nature”-osa, tämä kakkososa, niin ajatellaan että siinä mennään tavallaan luontoon kuitenkin siksi 30:ksi minuutiksi. Ja kuitenkin se on Human Nature, että siinä on molemmat puolet.

Marko: Ja totta kai nää asiat on aina limittäin.

Miten tämä levyn nimi kuuluu lausua ääneen, jos miettii niitä välimerkkejä? Onko niillä väliä siinä?
Kai: Se on Human Nature. Se on vaan tämmöistä pientä kosmetiikkaa siellä välissä.

Marko: Kyllä se varmaan on Human Nature. Turha siinä on pitää sekunnin taukoa, se kestää vaan pidempään sanoa. [nauraa]

Kai: Suu kuivuu, pitää ottaa välissä huikka!

Marko: Näin se muuten lausutaan! Human [hörppää vettä] Nature.

No nyt tuli selkeät ohjeistukset tuohon! Monella Nightwishin albumilla on ollut teemallisesti paljon fantasiaelementtejä, mutta edellinen levy Endless Forms Most Beautiful (2015) oli näistä aiheista aika suuri poikkeus. Onko tällä uudella levyllä, jos puhutaan esimerkiksi sanoituksellisesti, minkäänlaisia fantasiaelementtejä tai -vaikutteita?
Marko: On ja ei oo… Tuota jos mietin, niin mulla oli se yksi liidi ”Endlessness”, missä meikän pitää inhimillistää jotain, mikä on täysin epäinhimillistä.

Eli ensimmäisen levyn viimeinen kappale?
Marko: Joo. Eli niin kun tällaisia.

Kai: Me ehkä ajatellaan, että tää levy on niin kun sen edellisen levyn jatko-osa mihinkä jäätiin, että jäi vielä sanottavaa, mutta kuitenkin ehkä enemmän sitten eri vinkkelistä ollaan tarkasteltu asioita. Onhan siellä esimerkiksi ”Pan”, joka kertoo itse asiassa ihmisen mielikuvituksesta aika pitkälle, että onhan siellä sitä, mutta ei ehkä niin radikaalisti kuin aiemmilla levyillä. Aiheet on kuitenkin nimenomaan enemmän siellä ihmisen ja ihmisyyden ja sitten sen luonnon kanssa tekemisissä enemmän.

 

Marko: Ja kun se on kuitenkin kirjoitustyylistä riippuen niin monen… No just silloin Endless Forms Most Beautifulilla, niin silloinhan mä olin todella kiinnostunut, että mitä se Tuomas oli kirjoittanut siihen, että oli niin kun jyvällä ideasta, että miten sä puet tällaiset faktat musaksi, ja minkälaisia kielikuvia ja millä tavalla sä värjäät sen, että siihen saa tavallaan todellisuudesta tällaisen fantastisen, koskettavan ja viihdyttävän samalla aikaa. Mä havaitsin sen, että kyllä se taittuu. Ja sama juttu tälläkin, tässä vaan ei olla niin sen yhden aiheen äärellä. Niin kuin sanoin, niin mulla on tosiaan niin, että pitää inhimillistää jotain, joka on kauempana ihmisyydestä kuin bakteerit.

Niin, vaikea käsitellä tai edes hahmottaa.
Kai: Niin.

Voisiko sanoa, että edellisen levyn jälkeen alkoi uusi aikakausi, jossa painopiste on enemmän eri asioiden luonteiden tutkimisessa ja jopa luonnontieteissä?
Marko: Sanotaan, että tietyt asiat tuosta. Luonnontieteet on jyrkkä sana. Sanotaan, että semmoinen naturalistinen lähtökohta, että jossain kohtaa meidän pitää löytää balanssi tän valtavan mielikuvituksen ja älykkyyden ja teknologian välillä. Ja sitten mitä toi luonto on. Ja kun onhan meillä jo käytännön esimerkkejä siitä, että sulla voi olla titaaninivel sun muita, ja tällaisia näin miten me ollaan yhdistetty jo teknologia ja ihminen. Se on tässä pienessä mittakaavassa loistava sulautuminen. Mutta sitten meillä on kuitenkin tuo ilmastokriisi, niin kyllä me väistämättä tieteellisesti todistetusti edesautetaan, että paikat lämpenee ja Suomi kuivahtaa ja kaikkea tätä näin, niin niitä on hyvä sirotella biiseihin. Tuomas on nyt selkeästi kaveri, jolle se substanssi sillä puolella on tärkeä. Että tarinoissa pitää olla pointtia. Että sä voit kuunnella musaa ihan vaan viihtyäksesi ja ottaa ne tarinoina ja symboleina, mutta jos ne herättää ajatuksia, niin sekin on täysin ok, mutta saarnaaminen pyritään välttämään.

Kai: Onhan se niin kun evoluutiota toi bänditouhukin, että jos edelleen laulaa Nalle Puhista, kun ekalla levyllä laulettiin Nalle Puhista, niin eihän se perkele ole kovin uskottavaa 20 vuotta myöhemmin, jos ei pysty enää allekirjoittamaan sitä.

Marko: Pakko myöntää, että kyllä mä osaisin suhtautua Nalle Puhiin luontevammin kaksikymppisenä kuin viisnelosena.

Kai: Niin niin. Mutta just näin, että tavallaan siinä on kuitenkin se kulma.

Te kerroitte lehdistötiedotteessa, että suuri osa uudesta albumista nauhoitettiin edellisen albumin tapaan luonnonläheisissä maisemissa Röskössä.
Marko: Kyllä. Eli tuolla Itä-Karjalassa, metsän ja rannan välissä.

Onko se Kiteetä?
Marko: Se on Kiteen kuntaa joo.  Mutta se on sitten vielä ihan syrjässä kyliltä, että me ollaan siellä aikalailla oltu metsän rauhassa omilla porukoilla, että joskus siellä on vaimoa ja lasta ja niin edelleen, mutta se tekee koko hommasta tavallaan sellaista henkilökohtaisen kemian lämmöllä toimivaa, että siinä on sekä intensiteettiä että relaa.

Kai: Hyvä balanssi niin kun. Aamulla mennään kymmeneltä treenikämpälle, treenataan neljään ja sitten pannaan sauna päälle ja mennään uimaan ja käristetään vähän makkaraa ja kuunnellaan musaa.

Marko: Ei sitä omaa! [nauraa]

Niin joo, tärkeä pointti!
Kai: Kun oma ei riitä koko kuukaudeksi.

Mitenkäs onko juhlimiset jo jäänyt menneisyyteen?
Marko: Mä kyllä luulen, että ne ei kyllä jää koskaan tykkänään menneisyyteen. Ollaanhan me varmaan seestytty jonkin verran matkan varrella. Ei se enää oo sellainen poikamainen keikan jälkeinen raise hell, niin ei se oo enää ollenkaan niin välttämätön.

Kai: On se vähän rauhoittunut jotenkin, että tässä alkaa olla ihmisiä jotka…

Marko: Kun joskus aikoinaan se oli sääntö – ei poikkeus – niin nykyään joku hurjistunut party alkaa olla se poikkeus.

Mutta kuitenkin on sellainen mahdollisuus tavallaan vielä siellä?
Kai: On on totta kai.

Marko: Jos on hyviä syitä, mukavia kavereita ja hyvä tilaisuus ja aika ja paikka, niin totta mooses. Grilli tulille! USA:ssa rundillahan me ollaan tehty parikin kertaa tätä näin niin kun Phoenixissa, ollaan se tehty siellä ainakin kaksi kertaa ja sitten jossain muuallakin, kun on aina lämmintä ollut. Keikkapaikan takana on semmoinen iso bussiparkki, missä meillä on ollut ringissä lämmittelijöiden ja oma bussi, niin siinä välillä jäbät on käynyt ostamassa ulkogrillin ja kauhean läjän lihoja ja vegesysteemejä ja muita. Sitten keikan jälkeen siellä on ainakin Phoenixissa Scottsdalessa ollut ainakin kaksi kertaa semmoinen keikan jälkeinen barbecue party keskellä yötä siinä bussiparkilla.

Niin tämmöinen jenkkityylinen?
Kai: Kyllä. Siellä on grillattu makkaraa ja perunaa ja muuta.

Marko: Pakkohan se on välillä ihan oman tällaisen elämän ja mielenkiinnon takia rikkoa sitä rutiinia.

Pakko kysyä albumin teema huomioiden, että äänitettiinkö mitään osuuksia ulkona luonnonhelmoissa, jos ei nyt välttämättä mitään instrumentteja, niin luonnon omia ääniä tai muuta sellaista?
Marko: Nyt kysyt pahoja. Tuolla on efektiosastoa.

Kai: Varmaan Tuomas tietäisi kyllä tuosta.

Marko: Ainakin edellisillä parilla albumilla se oli yhteydessä Tegelmanin Jussiin Jenkkilän puolelle. Se loi niitä efektejä – just jotain valaan mölinöitä ynnä muita. Mutta en tiedä, nyt tällä albumilla mun on pakko myöntää, että mä olen detaljeissa vähän enemmän ulkona. Mulla oli se soolohässäkkä menossa kans ja kun mä kävin treeneissä, mä olin siellä viikonpäiviä ja sitten soiteltiin ja tehtiin niitä demoversioita ym., ja sitten viikonloppuisin mä olin aina niillä soolokeikoilla.

Kai: Joo, tosiaan en kyllä osaa minäkään sanoa tarkemmin tuohon. Kyllä mä ymmärsin, että ei kyllä ihan välttämättä ihan naturistina oltu mikin kanssa missään puskassa, että joku huutaa siellä norjaksi jotakin asiaa.

Marko: Se on tietysti mahdollista, että kyllähän sitä voi jonkun stereotaskunauhurin kanssa lymytä puskaperversseinä. [naurua]

Kai: Äänittää saunomisen ääniä.

Marko: Mulla on sellanen, että mäkin olen enemmän kiinnostunut äänittämään kaikkia kummalisuuksia, esimerkiksi omassa kylpyhuoneessa tuumasin, että mitäs tää tällainen sanoo, metallinen levyteline, kun sitä vetää viulun jousella täällä kaakelihuoneessa, niin kyllähän se kirkaisee aika saatanan rumasti, ja sitten me käytettiin se soololevyllä. Niin tällaisia mä olen kyllä äänitellyt välillä, mutta ei oo tullut kyllä ihan luonnon helmaan mentyä, että “nyt me tarvitaan tipujen laulua, äänitän itse.” Yhden kerran oli paikka, kun vielä asustin Vuosaaressa, silleen niin, että ensin oli ollut yöllä sumua ja kosteeta niin, että kaikki puut valui vettä, ja sitten se jäätyi. Sitten mä kuljin siellä Vuosaaren rannalla niitten puitten välissä silleen niin, että jumalauta mikä ambienssi, kun sä kuulit surroundina joka puolelle, ja sitten kun ne pienet jääpisarat otti ja helisi alas niistä puista, niin kyllähän sä kuulit sen ympärillä semmoisena pienenä helinänä joka puolella, että jumalauta.

Osaatteko vielä mainita teidän lempikappaleet tältä uudelta levyltä?
Kai: Tosi paha sanoa. On niin monta biisiä, mitä on kiva soittaa ja mitkä toimii.

Marko: Mä saan kyllä todella hyvän fiiliksen ”Harvestista”.

Kai: No se on kyllä yksi.

Marko: Mutta sitten mä saan todella murheellisen hienon fiiliksen siitä edeltävästä ”Shoemakerista”.

Vaikea päättää vielä?
Kai. Tosi vaikea päättää.

Hei, meillä on aika päättynyt. Kiitos vielä hirveästi teille tästä haastattelusta. Olisiko teillä vielä jotain, mitä haluaisitte nopeasti sanoa, mitä en osannut tässä kysyä tai ei tullut muuten ilmi?
Kai: Ei tässä nyt oikein mitään sanottavaa, muuta kun että rock ’n’ roll.

Marko: Matti Nykästä hieman muokaten: kuolema on deathii. [naurua]

Alright, näihin tunnelmiin!

Comments

comments

NO COMMENTS