NE OBLIVISCARIS w/ VIRVUM & ALLEGAEON – Nosturi, Helsinki, 12.04.2018 (suomeksi)

0
204

Australian progeihme Ne Obliviscaris ei toivottavasti enää tässä vaiheessa kaipaa liiemmin esittelyjä. Viime syksyllä julkaistu kolmoslevy Urn on kerännyt ylistäviä arvioita eri medioissa sekä fanien keskuudessa. Australiasta ei ole rahallisesti helppoa ponnistaa maailmalle, mutta bändi on valjastanut kuukausiveloitteisesti toimivan Patreon-joukkorahoituspalvelun käyttöönsä – jo dollarilla kuussa pääsee mukaan auttamaan kiertuekassan kasvattamisessa. Kertyneet rahat on selvästi laitettu hyötykäyttöön, sillä Ne Obliviscaris lähti tänä keväänä mittavalle Euroopan-kiertueelle yhdessä jenkkiläisen Allegaeonin sekä Sveitsistä ponnistavan Virvumin kanssa. Suomen-keikka soitettiin jo (voidaanko sanoa) tuttuun tapaan Helsingin Nosturissa, missä bändi on saanut jo kahdesti miltei hurmioituneen vastaanoton.

Kuvagalleria TÄÄLLÄ.
Read in English HERE.

Kuuntele Ne Obliviscarisin settilista Spotifysta tästä:

Koska tapahtuma ajoittui arkipäivälle, illan soittoajat oli pidetty ajan hengessä maltillisina, sillä Virvum nousi lavalle puoli kahdeksalta. Nosturissa on tuntunut viime aikoina olevan harmillisen hiljaista lämppärikeikoilla, mutta zürichiläisbändin aloittaessa paikalla oli porukkaa kuin jollain vähän isommankin nimen keikalla. Virvumin moderni death metal on paljosta velkaa amerikkalaiselle Fallujahille, sillä pitkähköissä ja maalailevissa kappaleissa vuorottelevat nopeammat blastbeatit ja rauhallisemmat tunnelmointikohdat, ja varsinkin “Tentacles of the Sunin” loppupuolen tempovaihdoksesta tuli elävästi mieleen nimenomaan Fallujahin “Sapphire”. Teknisiltä ongelmilta ei vältytty täysin, sillä toisen kitaran kanssa tuntui olevan jotain sanomista ensimmäisen kappaleen aikana, mutta muuten Virvumin jopa harmillisen lyhyt avausslotti soljui mukavasti eteenpäin. Yleisö oli alusta asti terävästi mukana, ja vokalisti Bryan Berger kiittelikin eturivin nyrkinheiluttelijoita useampaan otteeseen. Erään sveitsiläisen kaverin suositteluista huolimatta bändi on jäänyt aikaisemmin tyystin tarkistamatta, mutta älkää te tehkö samaa virhettä, vaan laittakaa debyyttilevy Illuminance soimaan – toimii nimittäin vähintäänkin kohtuullisesti.

 

Toisena oli vuorossa amerikkalainen Allegaeon. Virvumin kanssa suunnilleen samanpituisesta urastaan huolimatta bändi on ollut levytysrinnalla selkeästi tuotteliaampi: vuoden 2010 jälkeen levyjä on puskenut tasaisesti kahden vuoden välein. Tyylillisesti Allegaeon poikkesi illan kahdesta muusta bändistä merkittävästi, sillä bändin melodeathin sekaista räimettä voisi luontevimmin verrata vaikkapa In Flamesiin, ollen kuitenkin… no, amerikkalaisempaa. Keikka oli viihdyttävä: jenkkiläinen ulospäinsuuntautuneisuus huokui vokalisti Riley McShanen esiintymisestä miehen säntäillessä pitkin ja poikin lavaa, ja bändin soittajistokin otti voimakkaasti kontaktia yleisöön. Biiseissä tapahtui keskitempojuntan lisäksi paljon muutakin, ja erityisesti mieleen jäi kakkosbiisin alun jonkinlainen espanjalaisrytmiosio – tarkemmin en osaa settilistaa ruotia, sillä en ollut tutkinut Allegaeonin levyjä ennakkoon. Silti olisin osannut esittää toiveen, joka ei setin lyhyestä kestosta johtuen ymmärrettävistä syistä toteutunut: bändi julkaisi aivan alkuvuodesta coverin maailmankaikkeuden parhaan musiikkiyhtyeen, Rushin, “Animate”-kappaleesta, ja olisihan se ollut erittäin kova kuulla livenä. Virvumin tapaan myös Allegaeon oli ensimmäistä kertaa Suomessa, ja McShane käyttikin perijenkkiläiseen tapaan kaiken ylimääräisen ajan yleisön kiittelemiseen. Tupa oli valunut kuin varkain lähes täyteen Allegaeonin aikana – tästä oli hyvä jatkaa pääesiintyjään!

 

Olen ollut Ne Obliviscarisin fani bändin ensimmäisestä Portal of I -levystä (2012) lähtien, ja mielestäni bändi tekee ehdottomasti tämän hetken relevanteinta progressiivisempaa metallia. En selkeästi tuntunut olevan yksin mielipiteeni kanssa, sillä bändi kapusi lavalle sellaisen huutomeren saattelemana, ettei paremmasta väliä. Kaikki aiemmat kotimaan NeO-keikat nähneenä osasin jo odottaa millintarkkaa suoritusta, mutta aivan keikan avanneen “Libera pt. I”:n ensitahdeista lähtien oli pakko ihmetellä sitä, miten kovassa tikissä Ne Obliviscaris tätä nykyä on. Kahden vokalistin käyttö on vain perusteltua, sillä Tim Charlesin sekä Xenoyrin persoonat luovat hurjan kontrastin lavalla: ensimmäinen on tuuheassa hiuspehkossaan jokaisen anopin suosikkivävyn oloinen, kun jälkimmäinen taas näyttää siltä kuin mies olisi käyty kaivamassa ylös Hietaniemen hautuumaalta tunti ennen keikkaa. Charlesin viuluosuudetkin osuivat totutusti nappiin, välillä jopa samanaikaisesti lauluosuuksien kanssa.

Settilista painottui odotetusti Urnin materiaaliin, sillä levy soitettiin lopulta “Libera pt. II”:ta lukuunottamatta kokonaisuudessaan. Oli varsinkin hienoa kuulla levyn – jos tässä yhteydessä termiä voi käyttää – rauhallisin kappale “Eyrie”, jonka ajaksi lavalle saapui duetoimaan Charlesin kanssa levylläkin soittanut Natalija May. Tilanne taisi olla bändillekin erityinen, sillä Mayn piti kuulemma palata Australiaan heti seuraavana päivänä. Tietyllä tavalla yllättävin veto oli sijoittaa aiemmin keikan päättäjänä toiminut Portal of I:n “And Plague Flowers the Kaleidoscope” heti toiseksi, mutta voihan toisaalta Rushkin vetää “Limelightin” ensimmäisenä, viimeisenä tai missä muussa välissä tahansa. Kakkoslevy Citadelilta (2014) soitettiin “Painters of the Tempest” -teoksen toinen osa “Triptych Lux” sekä encorena “Devour Me, Colossusin” molemmat osiot. “Blackholes”-osion aikana myös Ne Obliviscaris sai osansa tekniikkaongelmista, sillä Xenoyrin mikrofoni mykistyi puolivälin tienoilla, ja heti tämän jälkeen soolokitaristi Benjamin Baretilta katkesi kieli. Yleisö oli kuitenkin niin täysillä mukana, etten usko tilanteen haitanneen juuri ketään.

 

Helsingillä ja Ne Obliviscarisilla tuntuu olevan täysin erityinen suhde. Tim Charles ehti jo paria päivää ennen keikkaa postata Facebookiin odottavansa nimenomaan Helsingin-vetoa innolla, sillä Nosturissa on ollut aivan älytön meno kahdella viime kerralla, eikä kolmaskaan kerta todellakaan jäänyt vajaaksi. Bändi oli tulessa: vasta alkuvuodesta vakinaistettu basisti Martino Garattoni on selkeästi ajettu bändiin sisään, ja pääsipä mies soittamaan bassosoolon heti ensimmäisen kappaleen alkuun. Rumpali Dan Preslandin rumputuli oli tappavan tasaista, ja erityismaininta tulee miehen tyylistä polkea basarikomppinsa perinteisillä sinkkuiskuilla. Yleisö tunsi kaikki kappaleet ulkoa ja esimerkiksi yhtyi omatoimisesti mukaan “Liberan” kuoro-osioon, mikä tuntui yllättävän kaikki lavalla. Bändi luonnollisesti lupasi palata mahdollisimman pian takaisin, ja kuten aina, jäämme odottamaan innolla. Kunhan maine vielä ehtii hetkisen kiiriä, veikkaan että Nosturi uhkaa jäädä Ne Obliviscarisille pieneksi – tällaisella esityksellä mennään vielä pitkälle.

Settilista:
1. Libera, pt. 1 – Saturnine Spheres
2. And Plague Flowers the Kaleidoscope
3. Intra Venus
4. Painters of the Tempest, pt. 2 – Triptych Lux
5. Eyrie
6. Urn, pt. 1 – And Within the Void We Are Breathless
7. Urn, pt. 2 – As Embers Dance in Our Eyes

Encore:
8. Devour Me, Colossus, pt. 1 – Blackholes
9. Devour Me, Colossus, pt. 2 – Contortions

Kuvat: Miia Collander

Comments

comments

NO COMMENTS