MACHINAE SUPREMACY w/ BLIND CHANNEL, ONE MORNING LEFT – Nosturi, Helsinki, 27.05.2017 (suomeksi)

0
1391

Ruotsalainen Machinae Supremacy ei juuri Suomessa esittelyjä kaipaa. Luulajasta kotoisin oleva, vanhoja Commodore 64 -soundeja metalliin yhdistelevä nörttipartio keikkailee kotimaassamme tiheään ja keikkapaikat ovat järjestään lähes täyteen ammuttuja, vaikkei valtavirran metallimedia edelleenkään nosta bändiä kovin usein otsikoihin. Aivan viime vuoden lopussa mainion Into the Night World -levyn julkaissut bändi rykäisi neljän keikan kevätkiertueen, joka kulki Kuopion, Tampereen ja Joensuun kautta ja päättyi 27. toukokuuta tuttuun ja turvalliseen Helsingin Nosturiin, jossa MaSu on ehtinyt esiintyä tällä vuosikymmenellä jo neljä kertaa aiemmin. Mukaan kiertueelle oltiin saatu metalcore-hassuttelu One Morning Left sekä räppiä ja poppia raskaampaan ilmaisuun yhdistelevä Blind Channel. Mikäpä jottei!

Kuvat TÄÄLLÄ!
Read in English HERE!
Kuuntele Spotifysta täällä:

 

Nosturille siirtyminen meinasi livetä pitkäksi, sillä pääsin paikalle vasta hieman ennen puolta yhdeksää, jolloin One Morning Leftin oli määrä aloittaa. Lavan edusta oli jaettu yllättävänkin leveästi täysi-ikäisiä katsojia ajatellen, sillä lavan edustalla oli ainoastaan muutama metri tilaa syvyyssuunnassa ennen kaljakarsinan aitaa. Tila olikin jo täynnä porukkaa, mukaan lukien Blind Channelia joka paikkaan seuraava viiden (tai kuuden) tytön faniporukka, kun taas baarin puolella olleet ihmiset pystyi lähes laskemaan kahden käden sormilla. Tuskin sitä ehti baaritiskiltä poistua, kun One Morning jo astelikin lavalle chiptune-pulputuksen säestämänä ja aloitti noin puolen tunnin settinsä.

One Morning Left on niitä bändejä, joiden kanssa minulla ei ole oikein mitään yhteistä, mutta jotka jaksavat viihdyttää livenä. Bändin äkkiväärä, esimerkiksi jenkkiläisen Attack Attack!in suuntaan kallellaan oleva räime on tavaraa, jota kaikki hevipuristit vihaavat periaatteesta, vaikka maailmasta löytyy järkyttävä määrä paljon yhdentekevämpääkin metallia. Näin bändin livenä viimeksi syksyllä järjestetyssä EDGE:Nordic –pomppuhevitapahtumassa, eikä reilun puolen vuoden jälkeen mikään ole muuttunut: meininki lavalla on edelleen kova, bändi osaa soittaa ja yksittäisessä biisissä tapahtuu enemmän asioita kuin mistä keskiverto metalcore-bändi kykenee kasaamaan kokonaisen levyn. One Morning Leftin biisimateriaali ei ole kovinkaan tuttua, mutta alkuaikojen biisien puhdas kohkaaminen on tuntunut jääneen viimeisimpien julkaisujen myötä vähemmälle. Lavalla taasen tapahtui mitä erinäisimpiä asioita, esimerkiksi tämän kauden Temptation Islandista repäistyjen vesipyssyillä aseistettujen tanssityttöjen yllätyshyökkäys. Erityismaininta esiintymisen suhteen menee silti laulaja-kitaristi Leevi Luodolle, joka jättää energiallaan bändin varsinaisen vokalistin Mika “Miksu” Lahden täysin varjoonsa – Lahden mikrofoni tosin tuntui olevan koko keikan ajan aika hiljaisella. Kokonaisuudessaan keikka oli sangen menevä, ja yleisöäkin oli valunut paikalle tasaiseen tahtiin.

One Morning Leftin setti:
1. Bd_l3ftovers!
2. Hey Yo, Let’s Play Tycoon
3. !liaF cipE
4. Kings and Queens
5. Heavy Metal Finland
6. Reetu Inda House?
7. You’re Dead! Let’s Disco!
8. The Star of Africa

 

Sitten jotain täysin erilaista: oululainen Blind Channel on tehnyt lyhyen uransa aikana kovaa nousua, sillä vuonna 2013 perustettu bändi ehti vain vuotta myöhemmin käydä jo Wackenissa asti keikalla voitettuaan festarin Metal Battle –kisan, ja viime vuonna julkaistun Revolutions-debyyttialbumin jälkeen koto-Suomea on kierretty tiuhaan tahtiin. Kello 21:20 bändi nousi eturivistä kuuluvan kirkunan säestämänä lavalle täysin valkoisiin vaatteisiin sonnustautuneena ja paiskoi menemään miltei hävyttömän tarttuvaa materiaaliaan kolmen vartin edestä.

En tiedä mikä tällä kertaa oli vikana, mutta lavan edustaa lukuunottamatta Blind Channel ei tuntunut saavan yleisöä yhtään mukaansa. Esiintymistaitoa bändiltä ei puutu, eikä musiikillinen linjakaan poikennut merkittävästi iltaman muusta tarjonnasta, mutta vastaanotto yleisössä oli yllättävänkin laimea. Ehkä tästä ei One Morning Leftin tapaan sitten vain kuulu pitää? Kuulin keikan jälkeen hulvattoman tilityksen vessassa: ”Kyllä mie koetan kaikesta löytää jotain hyvää mutta tosta mie en kyllä saanut sitten mitään positiivista irti!” Oikeastaan juuri tämä todistaa Blind Channelin olevan asian ytimessä, ja sen vuoksi bändiä kannattaa mennä katsomaan edes kerran: Blind Channel viis veisaa raskaan musiikin konventioista ja tekee täysin omankuuloistaan musiikkia, jossa yhdistyvät 2000-luvun alun jenkkimetallisoundi, poppikertsit ja vokalistikaksikko Niko Moilasen ja Joel Hokan räpäytys. Versiointitaitoakin löytyy, sillä settiin oli mahdutettu sekä debyytillä julkaistu Ed Sheeranin ”Don’t” että Macklemoren ”Can’t Hold Us”, joita ei alkuperäisiä biisejä tuntematta olisi mitenkään arvannut covereiksi. Loppuvaiheessa yleisö oli kuitenkin saatu sen verran mukaan, että Moilanen sai käskytettyä koko lavan edustan kyykkyyn ja ponkaisemaan uusimman sinkun, ”Alone Against Allin”, alkaessa takaisin ylös. Loppuarvio on sama kuin One Morning Leftin kohdalla: ei tätä kotona kuuntelisi, mutta keikalla katsoo mielellään!

Blind Channelin setti:
1. Enemy for Me
2. My Revolution
3. Bullet (With Your Name on It)
4. Deja FU
5. Can’t Hold Us (Macklemore-cover)
6. Don’t (Ed Sheeran –cover)
7. Unforgiving
8. Alone Against All
9. Darker Than Black

 

Nosturi-keikat tulee nykyään rokkipoliiseiltua harmittavan usein miksauspöydän takana, mutta Machinae Supremacy on niin tärkeä bändi, että oli pakko hipsiä lavan edustan puolelle odottelemaan keikan alkua. Suomen-keikkoja on tullut nähtyä lähemmäs kymmenen, ja huonoa show’ta ei ole vielä tullut vastaan. Puoli yhdeltätoista verhot vedettiin syrjään ja keikka lähti käyntiin uuden levyn ”My Dragons Will Decimate” – ”Into the Night World” –kaksikolla, joiden perään soitettiin jopa yllättävästi debyyttilevy Deus Ex Machinaen ”Player One”. KO-VA!

Muistan joskus, ehkä Nosturin-keikalla 2010, harmitelleeni sitä, ettei Machinae Supremacy enää soita oikeasti vanhoja klassikoitaan, sillä bändin suosio on sen verran kulttimaista, että yleisö varmasti tunnistaisi kaikki kappaleet. Kaksi vuotta myöhemmin, Rise of a Digital Nationin julkaisun jälkeisellä keikalla tulin siihen tulokseen, että mitä väliä – on aivan sama, mitä bändi valitsee settiin, sillä jokainen kappale oli hitti. Rise of the Digital Nationista sekä vuoden 2010 A View from the End of the Worldista on vuosien aikana selkeästi muodostunut settilistan selkäranka, sillä “Force Feedbackin”, “Nova Prospektin” ja “Rise of a Digital Nationin” kaltaisten rallien puuttuminen setistä tuntuu nykyään hassulta ajatukselta. Uudelta levyltä oli otettu mukaan kovia valintoja, sillä ”Twe27ySeven” ja ”The Last March of the Undead” toimivat todella hyvin livenä – ensimmäisen ajaksi bändi kutsui lavalle levyilläkin laulaneen Ingeborg Ekelandin. Kovimmat bileet kirvoitti vähemmän yllättävästi ”Indiscriminate Murder is Counter-Productive” – olen tainnut nähdä A View From the End of the Worldin julkaisun jälkeen yhden MaSu-keikan, jolla sitä ei ole soitettu.

Machinae Supremacyn encoret ovat aina vaihdelleet mukavasti – tällä kertaa kuultiin ”Rocket Dragon”, ”Dark City” sekä viimeisenä itseoikeutetusti bändin suurin hitti, Redeemerin ”Through the Looking Glass”, johon Ekeland saapui jälleen kakkoslaulajaksi. Aivan todella kova setti, ja kylläpä bändi muuten myös kuulosti hyvältä! Miksaus oli selkeä ja Robert Stjärnströmin laulu juuri sopivan kovalla, minkä lisäksi mies myös teki todennäköisesti parhaan laulusuorituksen vuosiin – aivan ensimmäiset Into the Night Worldin jälkeiset YouTube-taltioinnit antoivat odottaa hieman ailahtelevaa menoa, mutta mies pysyi Nosturissa aivan suvereenisti nuotissa. Jo useamman vuoden samana pysynyt miehistökin on hitsautunut tiukasti yhteen, ja soitto kulki totutun jämäkästi. Kitaristi Tomi Luoma oli yllättäen ajanut hiuksensa pois; voisin vaikka vannoa, että näin miehen vielä Blind Channelin aikana lavan sivutasanteella hiukset päässään!

 

MaSu on äärimmäisen tärkeä bändi, joka on varmasti tuonut nörttikansaa lähemmäksi toisiaan. Se on myös tehnyt tärkeää työtä Internetissä musiikin vapaan leviämisen puolesta, sillä bändi kehotti fanejaan jakamaan musiikkiaan vertaisverkoissa jo reilusti yli 10 vuotta sitten. Vanhat biisijulkaisut ovat edelleen ladattavissa vapaasti bändin verkkosivuilta. Kaiken tämän lisäksi Machinae Supremacy on musiikillisesti täysin uniikki tapaus, ja sen materiaali on täysin vertailukelpoista monen suuremman raskaan musiikin orkesterin kanssa. Nähdään taas ensi kerralla – josko se ”Winterstorm” olisi silloin taas viimein mukana setissä?

Machinae Supremacyn setti:
1. My Dragons Will Decimate
2. Into the Night World
3. Player One
4. Force Feedback
5. Laser Speed Force
6. Republic of Gamers
7. Truth of Tomorrow
8. Indiscriminate Murder Is Counter-Productive
9. Renegades
10. Nova Prospekt
11. Twe27ySeven
12. Rise of a Digital Nation
13. The Last March of the Undead

Encore:
14. Rocket Dragon
15. Dark City
16. Through the Looking Glass

Kuvat: Janne Puronen

Comments

comments

NO COMMENTS