HELSINKI BLACK MASS – Ääniwalli, Helsinki, 3.12.2016 (suomeksi)

0
2086

Tampereella tänä vuonna järjestyksessään kolmatta kertaa järjestettävä Black Mass teki uuden aluevaltauksen, kun black metal -tapahtuma järjestettiin Tampereen Kuivaamon lisäksi seuraavana iltana myös Helsingin Ääniwallissa. Tampereen artistikattauksesta Helsingissä olivat mukana norjalainen, vuonna 1994 perustettu Ragnarok sekä kotimaiset Baptism ja Thyrane, joista jälkimmäinen teki tänä vuonna paluun keikkalavoille kymmenen vuoden tauon jälkeen. Kattauksen täydensivät turkulainen, jo vuonna 1989 perustettu Archgoat, tamperelainen Sacrificium Carmen sekä helsinkiläinen Graveborne, joka kutsuttiin paikkaamaan ahvenanmaalaista Vorumia, joka joutui valitettavasti perumaan keikkansa vain paria päivää ennen tapahtumaa bändin lähipiirissä tapahtuneen kuolemantapauksen vuoksi. Allekirjoittaneen black metalin kulutus ei viime vuosina ole ollut teiniaikojen tasolla, minkä takia paikalle olikin mukava lähteä verestämään vanhoja muistoja.

Read in English HERE!
Kuvagalleria TÄÄLLÄ!

 

Ääniwalli tuntui tapahtumapaikkana ennakkoon yllättävältä valinnalta black metal -keikkailtamalle, sillä klubin musiikkitarjonta on aiemmin keskittynyt lähinnä konemusiikkiin sekä indiempään tavaraan, mutta paikalle päästyäni vanha tehdaskiinteistö osoittautui vallan mainioksi kokonsa sekä miljöönsä puolesta. Lavoista käytössä oli ainoastaan sisäänkäyntiä lähinnä oleva päälava, jolle illan avaajana toimivan Gravebornen taustalakana ja soittimet oli jo aseteltu paikoilleen. Lavan vasemman puolen baaritiski oli auki, kun taas oikealle puolelle oli pystytetty tamperelaisen Heretic Underground -levykaupan myyntipiste, josta sai käteistä rahaa vastaan levyjä, kasetteja, paitoja sekä muita oheistuotteita.

Gravebornen aloittaessa Ääniwalli oli vielä harmillisen tyhjillään, minkä lisäksi bändillä oli hieman epäkiitollinen asema toimia tuuraajana Vorumille, jonka näkemistä moni paikalle tullut oli varmasti odottanut. Bändin karkea, mutta melodinen black metal edustaa genrensä perusvarmaa laatua, ja mukavasti vaihtelua sisältänyt settilista toimikin mainiosti illan avaajana. Välispiikkeihin Gravebornen vokalisti Raato ei aikaa tuhlannut, vaan kolmivarttinen paahdettiin lähes katkoitta alusta loppuun. Settiin tuli pienimuotoista taukoa, kun bändi joutui aloittamaan peräti kaksi kappaletta uusiksi ilmeisesti huonon lavamiksauksen vuoksi. Eikö rumpali kuullut kitaristeja, vai liekö Gravebornelta jäänyt parit treenit väliin? Paha mennä sanomaan, mutta tuskin kukaan asiasta poroja sieraimiinsa imaisi. Kaiken kaikkiaan Gravebornen setti oli sangen hyvä, vaikka vielä kohtuullisen harvalukuinen yleisö ei mukaan täysin lähtenytkään.

Toisena vuorossa oli Tampereen Sacrificium Carmen. Etukäteen ainoastaan nimenä tuttu, viime vuonna debyyttilevynsä Ikuisen tulen kammiossa julkaissut black metal -joukkio aloitti yhdeksältä ja soitti jämäkän kolmivarttisen, jossa kuultiin myös uutta materiaalia. Ensimmäisenä huomion kiinnitti bändin verisiin papinkauluksiin pukeutunut vokalisti Hoath Cambion, joka rääkyi kunnioitettavalla intensiteetillä läpi keikan, mulkoillen samalla yleisöön mielenvikaisen näköisesti. Basisti Hypnos oli myös mainio showmies, joka otti kiitettävästi kontaktia eturiviin. Myös Sacrificium Carmenin lavaspiikkiosasto oli kitsasta, sillä yleisön kanssa vuorovaikutus jäi seuraavan kappaleen nimen rääkymiseen – bändin habitus ei tosin tätä enempää oikeastaan kaivannutkaan. Jäämme odottamaan kakkoslevyä mielenkiinnolla!

Kymmeneltä lavan valloitti kemiläinen Thyrane, joka lopetti uransa vuonna 2006, mutta palasi keikkakantaan tämän vuoden Jalometallissa. Alkuaikojen black metalista myöhemmin aavistuksen industrialimpaan suuntaan vaihtanut viisikko heitti äkäisen keikan nopeaa ja melodista black metalia hieman puolikuntoisena, sillä vokalisti Blastmor kärsi omien sanojensa mukaan angiinasta. Thyrane oli selkeästi odotettu esiintyjä, sillä yleisössä oli runsaasti täydessä hurmoksessa olevia faneja, ja olihan keikka ensimmäiselle demolle asti ulottuvine settilistoineen ehdottomasti toistaiseksi illan tiukin paketti. Setin lopuksi Blastmor kiitteli yleisöä ja harmitteli, että bändillä oli aikaa vain kolme varttia, onhan Kemistä kuitenkin matkaa kilometri jos toinenkin, ja olisihan bändiä mielellään pidempäänkin katsellut. Uudistunut kokoonpano on selkeästi kovassa iskussa, joten toivottavasti Thyranen paluu ei jää vain ohimeneväksi lämmittelyksi. Kova!

Thyranen jälkeen illan aikataulu pääsi aavistuksen venähtämään, sillä seuraavana vuorossa olevan Ragnarokin roudaustauko lipesi varttia pidemmäksi. Bändin intronauha lähti soimaan muutaman minuutin päälle yhdentoista, mutta yhtye ei noussutkaan lavalle nauhan loputtua, vaan lähemmäs kymmenen minuuttia lavalta soi ainoastaan jonkinlainen ambient-raita. Mitä lie backstagella tapahtunut? Noin varttia päälle kymmenen intronauha soitettiin toistamiseen, ja keikka päästiin lopulta aloittamaan. Näin Ragnarokin ensimmäistä kertaa livenä nyt jo edesmenneessä Dante’s Highlightissa, jossa bändi oli takavuosina keikalla ruotsalaisen Mardukin kanssa, ja bändin äkäinen ja raaka black metal onkin hyvin verrattavissa naapureidensa ulosantiin. Illan teemana oli selkeästi vanhojen demonauhojen kaivelu, sillä myös Ragnarok käväisi settilistassaan ensimmäisellä demollaan asti, kun bändin ensimmäinen sävelletty kappale “Pagan Land” kuultiin noin keikan puolivälissä. Tänä vuonna ilmestyneeltä Psychopathology-uutukaiselta kuultiin useampi raita, mutta itselleni setin hehkeintä osastoa edusti setin loppupuolella soitettu, teinivuosien suosikkeihin lukeutuneen Diabolical Agen avausraita “It’s War.” Kokonaisuudessaan keikka upposi yleisöön loistavasti, ja vokalisti Jontho kiittelikin keikan lopuksi Ääniwallia vuolaasti.

Loppuillaksi hypättiin takaisin kotimaan kamaralle, kun toiseksi viimeisenä vuorossa oli Lord Sarcofagianin vuodesta 1998 luotsaama Baptism. Bändi on esiintynyt jo monta vuotta livenä nimimiesten kokoonpanolla, johon kuuluvat sg.7 (Turmion Kätilöt, Horna, ym.), LRH (Deathchain, Horna, ym.), sekä TG ja Syphon (molemmat True Black Dawn). Baptismin aiempiin esiintyjiin verrattuna keskitempoisempi black metal ei ole koskaan kuulunut omiin suosikkeihini, eikä bändin live-esiintyminen tälläkään kertaa onnistunut täysin tempaamaan mukaansa. Tähän tosin varmasti vaikutti allekirjoittaneen Ragnarokin lopussa iskenyt voimakas väsymys – muuhun yleisöön Baptism tuntui uppoavan vallan mainiosti. Paperilla Baptismissa ei todellakaan ole mitään vikaa: bändi esiintyi kertyneiden kilometrien tuomalla itsevarmuudella, ja sg.7:n kanssa vokaalivastuuta jakanut Lord Sarcofagian oli karismaattinen keulahahmo mustassa hupullisessa kaavussaan. Lavalla myös vieraili pariinkin otteeseen Sotajumala-vokalisti ja Hornassakin pitkään kitaroinut Mynni Luukkainen laulamassa puhtaita lauluosuuksia.

Turun black metal -legenda Archgoat sai kunnian päättää Black Massin vuonna 2016. Bändi on julkaissut lähes kolmikymmenvuotisella urallaan vain kolme kokopitkää albumia, mutta erilaisia split- sekä EP-julkaisuja on kertynyt senkin edestä. Aiemmista aikataulujen venähtämisestä johtuen Archgoat aloitti keikkansa puoli tuntia aiottua myöhemmin, minkä johdosta bändin todella ärhäkästi aloitetun keikan seuraaminen oli pakko jättää kesken puolessa välissä, kun silmäluomet alkoivat painaa liian paljon. Kotiinlähdön vääjäämättömyys harmitti, sillä en ollut bändiä aiemmin livenä todistanut, mutta minkäs teet. Ääniwalliin kuitenkin jäi lähes täysi sali bändin faneja, mikäli Archgoat-paitojen määrästä jotain voi päätellä.

 

Kokonaisuudessaan Helsinki Black Mass oli rehellisen laadukas metallitapahtuma. Ääniwallin koruton sisustus palveli musiikkitarjontaa oivallisesti, ja kaupungin (käsittääkseni) paras äänijärjestelmä ei pettänyt lavamiksauksen suhteen, vaan black metal raikui selkeästi koko illan. Ääniwallia täytyy myös kiittää baaritiskin tarjonnan siedettävistä hinnoista, sillä kolmasosalitran olut irtosi tasan vitosella – astetta ahneempi tapahtumajärjestäjä olisi varmasti voinut lisätä hintaan vielä euron lisää, kuten edelliskerralla Ääniwallissa käydessäni. Baarimikot tosin tuntuivat olevan koko illan aika stressaantuneita oluen menekistä; koska alkoholi on edelleen black metal -piirien ykköspäihde, ei yksi käsipari lisää tiskin taakse olisi todellakaan ollut pahasta. Ainoa asia, joka allekirjoittanutta ihmetytti, oli illalle valikoitunut esiintymisjärjestys; jotenkin olisi odottanut, että Ragnarok olisi saanut toimia pääesiintyjänä ainoana ulkomaisena aktina.

Kuuden bändin näkemisestä täytyi köyhdyttää lompakkoa ainoastaan parilla kympillä, joten lipun hintaa voi pitää vähintäänkin edullisena. Tapahtuma ei selkeästi ollut loppuunmyyty, mutta ilmeisesti kävijätavoite saavutettiin, sillä jo seuraavana päivänä julkistettiin tapahtuman palaavan Ääniwalliin myös seuraavana vuonna ainakin Ajattaran, Saturnian Mistin, Asagraumin sekä Clamosunin voimin. Ehkä nähdään siellä!

Photos: Marco Manzi | Ed: Ville Karttunen

Comments

comments

NO COMMENTS