DIABLO w/ KYPCK – Tavastia, Helsinki, 18.2.2017 (suomeksi)

0
3480

Jos Diablo olisi ihminen, se voisi viimeinkin kävellä Alkoon ja ostaa jallua ilman vääriä papereita; Tampereella jo pidemmän aikaa vaikuttanut bändi täyttää nimittäin tänä vuonna 20 vuotta. Viime lauantaina Tavastialla päästiin viettämään tietynlaisia kaksoissynttäreitä, sillä lämmittelijänä toiminut KYPCK – tuo Suomen venäläisin bändi – tulee myös kuluvana vuonna 10 vuoden ikään. Kuluvan vuosikymmenen alkupuoliskon ajaksi täyteen radiohiljaisuuteen vaipunut Diablo julkaisi fanien pitkän odotuksen päätteeksi toissasyksynä kehutun Silvër Horizon –levyn, joka ainakin allekirjoittaneella jäi valitettavan vähälle kuuntelulle kovista arvioista ja tuttavien kehuista huolimatta. Päätin silti osallistua bändin juhlakeikalle, sillä viime kesän festareilla kuullut livevedot uuden levyn kappaleista toimivat vähintään yhtä hyvin kuin vanhemmat – voidaanko jo sanoa – klassikot.

 

Myöhemmin käynnistyneen, Tavastian jokalauantaisen teinihelvettikonsepti Lauantaidiskon vuoksi ovet avautuivat edellisillan Arkona-keikan tavoin jo seitsemältä illalla. Päästessäni paikalle noin varttia yli, baarin ulkopuolella parveili jo mukavasti siirtymäröökejään imailevia keikkakävijöitä, ja lippujonokin ulottui melkein ulko-ovelle saakka. Baaritiskillä odotti iloinen yllätys, kun Diablon omaa Corium Black –nimikko-stoutia sai lunastettua kohtuulliseen kuuden euron hintaan, mikä nosti Tavastian juomavalikoiman hinta-laatusuhdetta huomattavasti. Salin puoli oli vielä kohtuullisen tyhjillään, mutta KYPCKin aloittaessa settinsä uusimman Zero-levynsä ”Ya Svobodenilla” tasan varttia yli seitsemän tila täyttyi hyvinkin nopeasti.

Toisena soitetun ”Stalingradin” jälkeen laulaja Erkki Seppänen kertoili bändin kuulumisia ja kertoi bändin tulleen kymmenen vuoden ikään, saaden yleisöltä raikuvat aplodit. Setti jatkui uusilla kappaleilla ”Progulka po Neve” sekä ”2017”, viitaten debyyttilevy Chernon sata vuotta ”aikaisempaan” teokseen. Kolmoslevy Inema na Stenen nimiraitaa kuunnellessa havahtui väkisin siihen, kuinka tasavahvaa bändin materiaali on aina ollut. KYPCK on kiertänyt Venäjää useampaan otteeseen, ja toiseksi viimeisenä kuullun ”Russofobin” jälkeen Seppänen kertoi yhtyeen kääntävän Ladan nokan keväämmällä taas kohti itänaapuria. Aina sieltä on kuulemma takaisin päästy, toivottavasti tälläkin kertaa! Jos ”Alleya Stalinaan” päättynyttä settiä vertaa edelliseen näkemääni KYPCK-keikkaan, joka myöskin soitettiin Tavastialla, hyvin harva asia bändin livemenossa oli muuttunut, mutta miksi korjata jotain mikä ei ole rikki? Vajaan tunnin mittainen setti hujahtikin kuin siivillä.

Olen pitänyt KYPCKista sen uran alusta saakka – bändin konsepti on kaikessa yksinkertaisuudessaan loistava. Jos Seppänen ei puhuisi välispiikkejään suomeksi, hän menisi täydestä venäläisestä, niin sujuvaa miehen ääntämys on. Jäsenten S.S. Lopakka ja S. Kukkohovi panosta jo kuopatussa Sentencedissä kukaan tuskin tohtii kiistää, mutta henkilökohtaisesti KYPCKin lyijynraskas doom metal kolisee paljon kovempaa kuin Sentencedin angstirock koskaan, minkä lisäksi bändin visuaalinen ilmekin on loppuun asti mietitty: miksi bassokitarassa ylipäätään tarvitsee olla neljä kieltä, jos J.T. Ylä-Rautio pärjää yhdellä? Lopakan AK-47:n runkoon rakennettu kitara sekä Hiili Hiilesmaan viitisen vuotta sitten korvanneen rumpali A.K. Karihtalan Tsar Bomba –settikin ovat aina vaikuttavia näkyjä lavalla, ja kokonaisuuden kruunasivat tälläkin kertaa bändin taustalakanalle heijastetut neuvostoliittolaiset arkistokuvat ja –videot.

KYPCKin setti:
1. Ya Svoboden
2. Stalingrad
3. Progulka po Neve
4. 2017
5. Inema na Stene
6. Chernaya Dyra
7. Russofob
8. Alleya Stalina

 

Puoli yhdeksältä Tavastian lava heräsi eloon tummien valojen syttyessä, ja Diablon väkisinkin suupieliä kohottava intronauha pärähti soimaan. Uuden levyn teemaa mukaillen jäsenet Rainer Nygård [laulu, kitara], Aadolf Virtanen [basso], Marko Utriainen [kitara] ja Heikki Malmberg [rummut] nousivat lavalle identtisissä työmiespaidoissaan, setti käynnistyi Silvër Horizonin avausraita ”The Callilla” ja Nygårdin ensimmäisestä ”Hiiop!”-huudosta lähtien yleisö oli saman tien mukana. Seuraavana vuorossa olivat ”Isolation” ja ”The Serpent Holder”, ja ottaen huomioon bändin pukeutumisen, ilmassa alkoi jo kärytä uuden levyn soittaminen kokonaisuudessaan. Näinhän siinä lopulta kävikin, sillä Silvër Horizonin kaikki 10 kappaletta soitettiin putkeen pelkillä asiaankuuluvilla ambient-välikkeillä. Aika rohkea veto juhlakeikalle, mutta myös äärimmäisen toimiva – teemalevyn draaman kaari välittyi hienosti, ja tulipa sitä myös havahduttua äärimmäisen kovien kertosäkeiden määrään levyllä ihan eri tavalla kuin aiemmin; varsinkin ”The Serpent Holderin” kertsi on aivan TÖRKEÄN kova! Levyn päätösraita ”Voyage to Eternityn” päätteeksi bändi poistui yllättäen lavalta, ja sekä suomeksi että venäjäksi spiikattu taustanauha kertoi keikalla olevan 10 minuutin väliaika. Ison maailman meininkiä!

Toinen puoliaika käynnistyikin sitten aikamoisella yllätyksellä, nimittäin Mimic47:n päätösraita ”D.O.A”:lla, jota tuskin on levyn julkaisukiertueen jälkeen soitettu kertaakaan. Kappaleen päätteeksi päästiin Diablo-keikkojen todelliseen suolaan: Nygårdin hävyttömän perisuomalaisiin välispiikkeihin. Kävi ilmi, että yleisössä oli useita bändin keikalla ensimmäistä kertaa olleita, joten oli vain paikallaan jatkaa eteenpäin ”The Preacherilla”; siitähän Diablo miehen mukaan tunnetaan. Voitte varmaan arvata, tarvitsiko Nygårdin itse huutaa alkuun ”PERKELE!” Setin yllättävämmät valinnat jatkuivat, sillä bändi rykäisi legendaarisen ABBA-coverinsa, ”Dancing Queenin” ennen ”Read My Scarsia”. ”Resign from Lifen” yhteydessä koin sopivaksi pyörähtää tiskillä, mutta hyvä ettei Visa-kortti jäänyt maksulaitteeseen, kun tuli kiire juosta takaisin yleisöön: päättivät sitten vetää Deathin ”Crystal Mountain” -coverin, ja hyvin muuten vetivätkin!

Vanhan Diablon faneja hemmoteltiin vielä kakkoslevy Renaissancen ”Icon of Fleshillä”, jonka jälkeen alettiin selkeästi siirtyä loppusuoralle. Bändi päättikin settinsä todella hienosti ”Icarosilla” sekä ”Into the Sealla”, jonka olen kuullut vain kerran aikaisemmin Icaros-levyn rundilla vuonna 2008. Hieno biisi! Bändi pyysi kävijöitä jäämään vielä hetkeksi yhteiskuvaan, minkä jälkeen salista alkoi purkautua leveästi virnistävää keikkakansaa kohti narikkaa. Jälkimmäinen puolisko tuntui välittömästi keikan jälkeen yllättävän lyhyeltä, mutta jälkeenpäin ajateltuna se oli vain yhtä kappaletta lyhyempi kuin Silvër Horizon-osio.

 

Vaikken ole käytännössä ikinä kuunnellut Diabloa kotioloissa tai kiertänyt bändin keikkoja sen kummemmin, en voi kiistää sen merkitystä suomalaisessa metalliskenessä, ja tunnen ihmisiä, jotka nostavat bändin omassa Suomi-rankingissaan jopa kärkipaikalle. Diablo viihdyttää livenä joka kerta, enkä voi rumpufanina olla alleviivaamatta varsinkin Heikki Malmbergin taiteilua setin takana. Mies on Suomen ehdotonta eliittiä, minkä lisäksi rumpusetin kasaamisesta on ymmärretty jotain todella oleellista: chinoja ei todellakaan voi olla setissä liikaa, taisin nimittäin laskea niitä olleen kymmenen kappaletta. Sounditkin olivat todella hyvät, valoista puhumattakaan. Lähdin Tavastialle hyvin pitkälti hetken mielijohteesta, mutta tässähän huomaa jo odottavansa seuraavia keikkoja. Kiitos Diablo!

Diablon setti:
1. The Call
2. Isolation
3. The Serpent Holder
4. Into the Void
5. Illuminati
6. Prince of the Machine
7. Silver Horizon
8. Savage
9. Corium Black
10. Voyage to Eternity
Väliaika
11. D.O.A
12. The Preacher
13. Dancing Queen (ABBA cover)
14. Read My Scars
15. Resign from Life
16. Crystal Mountain (Death cover)
17. Icon of Flesh
18. Icaros
19. Into the Sea

Kuvat: Janne Puronen | Ed: Ville Karttunen

Comments

comments

NO COMMENTS