DARK TRANQUILLITY w/ NAILED TO OBSCURITY & WOLFHEART – Nosturi, Helsinki, 01.05.2017 (suomeksi)

0
1081

Ruotsalaisen Göteborg-soundin pioneeri Dark Tranquillity on Suomen-vieraana tuttu tapaus. Mainion Atoma-levyn viime marraskuussa julkaissut bändi rantautui julkaisukiertueellaan Suomeen kesken kevään kiireisimmän juhlakauden, sillä ohjelmaan kuuluivat keikat Tampereen Yo-talolla vappuaattona sekä Helsingin Nosturissa vappupäivänä. Mukaan oltiin saatu Tuomas Saukkosen tuorein bändi Wolfheart sekä saksalainen, doomahtavampaa melodeathia soittava Nailed to Obscurity. Allekirjoittaneen oli mukava päättää viimeinen opiskelijavappunsa suosikkimusiikkinsa seurassa, onhan Dark Tranquillity kuulunut itselle rakkaimpiin orkestereihin jo yli kymmenen vuoden ajan.

 

Koska tapahtumailta osui maanantaille, osoittautuivat soittoajat sen mukaisiksi – vaikka kuinka ennen keikkaa yritin, en onnistunut bongaamaan keikan Facebook-tapahtumasta soittoaikatauluja, joten jouduin saapumaan paikalle hiukan sokkona. Takaraivossa oli tunne, että olen todennäköisesti myöhässä, joten ehdittyäni Nosturille noin varttia vaille kahdeksan jouduin toteamaan Nailed to Obscurityn keikan olevan jo viimeisillään. Puhelimen vielä kerran taskusta kaivettuani avasin Facebookin, ja soittoajat pomppasivat tapahtumasta silmille saman tien – bändi oli aloittanut puolen tunnin settinsä jo puoli kahdeksalta. Noh, eihän tässä, joskin peräänkuuluttaisin jälleen kerran: päivitetään ne tärkeät infot aina myös tapahtuman kuvaukseen eikä pelkästään postata niitä keskustelun sekaan, kiitos!

Vaikkei Nailed to Obscurity ollut itselleni millään tasolla tuttu ennestään, se vähä, mitä ehdin keikasta seuraamaan, vaikutti varsin mainiolta. Bändin synkistelyssä yhdistyivät hienot kitaraliidit ja napakka rumputyöskentely, ja voisinkin varauksetta suositella bändiä esimerkiksi kotimaisen Swallow the Sunin ystäville. Keikan lopuksi vokalisti Raimund Ennenga kiitteli paikalle tulleita ja vetäytyi lavan taakse antaen muulle bändille tilaa fiilistellä viimeisen kappaleen päätökseensä. Bändi poistui lavalta vähitellen, ja viimeiset tahdit soitettiin vain toisen kitaristin ja rumpalin voimin. Harmittaa, että missasin suurimman osan, mutta oma vikahan tämä oli täysin.

Toisena vuorossa oli kotimaista tarjontaa, kun Tuomas Saukkosen luotsaama Wolfheart nousi lavalle soittamaan ärhäkän kolmivarttisen metallia. Vielä muutama vuosi sitten Saukkosella taisi olla käynnissä neljä eri bändiprojektia samanaikaisesti, kunnes hän yhtäkkiä ilmoittikin hajottavansa ne kaikki ja perustavansa tilalle Wolfheartin, jonka alla musiikin tekeminen on sittemmin jatkunut jo kolmen levyn edestä. Henkilökohtaisesti olen aina pitänyt Saukkosen aikaisempien bändien ulosantia melko yhdestä puusta veistettynä, eikä tämäkään keikka valitettavasti antanut aihetta muuttaa mielipidettä: homman nimi on edelleen nopeatempoinen melodeath, jossa yhdistyvät Saukkosen sahaavat kitarariffit ja örinä sekä tuplabasarijuoksutukset ja blastbeatit.

Wolfheartin liidiriffit tosin ovat astetta enemmän kallellaan vaikkapa Amorphiksen suuntaan, ja Mika Lammassaarta tuuraamassa ollut kitaristi soittikin osansa kuin vanha tekijä. Päällimmäinen fiilis keikasta oli kuitenkin aavistuksen puuduttava, sillä seitsemän biisin setistä kuusi oli nopeatempoisia juoksutuksia; ainoastaan viidentenä soitettu keskitempoisempi ”Abyss” rikkoi kaavaa, ja olikin tässä suhteessa ehdottomasti setin mielekkäin kappale. Asiaan tosin saattoi vaikuttaa myös puuroinen lavasoundi, sillä Joonas Kauppisen tuplabasarikompeista ei saanut käytännössä mitään selvää. Eniten kuitenkin ärsytti Saukkosen täysi kontaktin puute yleisön kanssa: mies ei sanonut kappaleiden välillä sanaakaan vaan antoi basisti Lauri Silvosen hoitaa välispiikit. Yleisö lähti kohteliaasti mukaan Silvosen aktivointiyrityksiin, mutta noin muuten meno lavan edustallakin oli yllättävän laimeaa. Bändille oli varattu 50 minuuttia soittoaikaa, mutta siitä taidettiin jättää jopa osa käyttämättä. Yhteisarvio valokuvaajamme Jannen kanssa: ei valitettavasti tällä kertaa jatkoon, mutta täytyy yrittää ottaa revanssi Nummirockissa!

Wolfheartin setti:
1. The Hunt
2. Strength and Valour
3. Aeon of Cold
4. Boneyard
5. Abyss
6. Zero Gravity
7. Routa, pt. 2

Sitten itse pihviin. Dark Tranquillity kuuluu bändeihin, joita ei voi nähdä liian montaa kertaa livenä, sillä yhdentoista studioalbumin diskografiasta löytyy aina ammennettavaksi erilainen setti. Bändin tuotanto on myös pysynyt erittäin tasalaatuisena läpi uran, siinä missä aseveljiensä In Flamesin kiinnostavuus romahti vuoden 2008 A Sense of Purposella eikä ole sieltä takaisin Come Clarityn tasolle noussut. Hieman ennen keikan alkua lavan verhot vedettiin syrjään, ja takaa paljastui koko takaseinän kokoinen tuttu videokangas, johon heijastettiin DT:lle tyypillistä futuristista väliaikakuvastoa. Introkappaleena soitettiin Black Sabbathin ”Iron Man”, jonka päätteeksi bändi astui lavalle ja aloitti setin jopa hieman yllättävästi Atoman ”Force of Handilla”. Ilman etuspottivaloja soitettu kappale tuskin oli photopitissä urakoivien valokuvaajien mieleen, mutta yleisö oli saman tien mukana.

Toisena soitetun ”The Lesser Faithin” jälkeen laulaja Mikael Stanne kiitteli vuolaasti yleisöä ja kysyi, onhan kaikilla uusi levy kotona, sillä seuraavana vuorossa olikin nimibiisi ”Atoma”, jonka jälkeen päästiin klassisempiin tunnelmiin ”The Treason Wallin” myötä. Settilista sisälsikin sopivassa suhteessa uusia ja ”Monochromatic Stainsin” tai ”The Wonders at Your Feetin” kaltaisia vanhempia ralleja vuorotellen. Atomalta taisi olla mukana jopa kuusi kappaletta, mukaanlukien henkilökohtainen suosikkini levyltä, ”Clearing Skies”. Visuaalisesti keikka oli viihdyttävää katsottavaa, sillä DT:n taustavideot ovat näyttävyytensä perusteella vieneet hyvän osan kiertuebudjetista. Valomieskin pisti pöydän ääressä parastaan, ja taisi ”soittaa” suuren osan valoista käsin.

Bändi näytti viihtyvän lavalla: Stanne oli oma hyperaktiivinen itsensä ja säntäili edestakaisin ja kelkkaan viime vuonna hypännyt basisti Anders Iwers hymyili kunnioitettavan naamakarvoituksensa takaa jatkuvasti. Jos kitaristit Christopher Amott sekä Johan Reinholdz olivatkin molemmat tuuraajina, ei se ainakaan menosta näkynyt, ja ovathan molemmat pitkän linjan ammattilaisia. Lavarakenteista johtuen Anders Jivarp sekä Martin Brändström jäivät kirjaimellisesti taka-alalle, ja varsinkin Jivarpin rumpusetti oli kasattu aivan lavan vasempaan takakulmaan – miehen rumpalointia olisi mielellään seurannut vähän lähempääkin.

Varsinainen setti päättyi Projectorin ”ThereIn”-klassikkoon, joka sai kertosäkeellään jälleen kerran aikaan hienon yhteislaulun. Bändi poistui hetkeksi lavan taakse, mutta palasi soittamaan vielä muutaman kappaleen. ”State of Trust” oli ehkä hiukan yllättävä veto, sillä tilalle olisi varmasti löytynyt jotain klassisempaakin, mutta ”Through Smudged Lenses” oli nappivalinta – onhan Character heittämällä Dark Tranquillityn kovin levy! Viimeisenä kuultiin tutusti bändin suurimmaksi hitiksi laskettava ”Misery’s Crown”, joka on edelleen myös bändin hienoimpia sävellyksiä. Yleisö hurrasi vielä pitkään kappaleen päättymisen jälkeen, eikä Stannen tarvinnut erikseen pyytää yleisöä nostamaan käsiään lopuksi otettua yhteiskuvaa varten. Hieno keikka vieläkin hienommalta bändiltä jälleen kerran, ei voi mitään!

Dark Tranquillityn setti:
1. Force of Hand
2. The Lesser Faith
3. Atoma
4. The Treason Wall
5. The Science of Noise
6. Forward Momentum
7. Terminus (Where Death Is Most Alive)
8. The Silence in Between
9. The Pitiless
10. What Only You Know
11. Monochromatic Stains
12. The Wonders at Your Feet
13. White Noise/Black Silence
14. Encircled
15. Clearing Skies
16. Final Resistance
17. ThereIn

Encore:
18. State of Trust
19. Through Smudged Lenses
20. Misery’s Crown

Kuvat: Janne Puronen

Comments

comments

NO COMMENTS