CMX: Talvikuningas – Huvila-teltta (Helsingin juhlaviikot), Helsinki, 31.08.2017 (suomeksi)

0
597

Vaikka CMX:llä on takanaan reilusti vuosia ja yhtyeen musiikki on aina luottanut yksittäisten hittien sijaan vahvoihin albumikokonaisuuksiin, eivät nämä suomalaisen rockin oman tiensä kulkijat ole koskaan lähteneet nostalgisoimaan klassikkoalbumikiertueiden merkeissä. Näin ollen Helsingin juhlaviikot teki hienon kulttuuriteon saadessaan yhtyeen esittämään 10 vuoden ikään ennättäneen tieteiseepoksensa Talvikuninkaan (2007) kokonaisuudessaan ensi kertaa Huvila-teltassa 31. elokuuta 2017. Musicalypse oli paikalla seuraamassa tätä ainutlaatuista iltamaa, kuten vuosi sitten Amorphiksen esiintyessä samassa paikassa.

 

Talvikuningas ei käsittääkseni saanut julkaisuaikanaan täysin varauksetonta hyväksyntää CMX-fanikunnalta, mikä on ihan ymmärrettävää – albumi on melkoinen monoliitti tunnin mitassaan ja futuristisine teemoineen. Kaltaiselleni progediggarille oli kuitenkin suhteellisen helppoa päästä sisään levyn maailmaan kun CMX:n musiikkiin tutustuin pari vuotta sitten, ja ajan myötä “Talkkarista” on muodostunut melkoinen kulttiklassikko myös monien fanien keskuudessa. Videoraita “Punainen komentaja” on yksi bändin suosituimmista kappaleista Spotifyssa, vaikkei sitä koskaan julkaistu radiosinglenä tai hittikokoelmalla Kaikki hedelmät (2008), ja muistan kuinka kaksi vuotta sitten Tampereen Pakkahuoneella “Pretoriaanikyborgit” oli yksi yleisöltä lämpimimmän vastaanoton saaneista valinnoista settilistassa. Ei ollut siis mikään yllätys, että Huvila-teltan keikan perusliput myytiin loppuun ennen kuin kerkesi tappajasatelliittia sanoa.

 

Saavuttuani Huvilalle kiihkeimmät fanit jo jonottivat sitkeästi konserttiteltan ulkopuolella sateesta huolimatta. Ravintolatelttaan oli lupailtu Jone Nikulan ja Mikko von Hertzenin vetämää etko-osiota nimeltä “CMX:n vittuilumeilit”, mutta oli pettymys huomata, että mikrofonin sijaan juontajapari puhui megafoniin, joka kuului heikosti kaiken hälinän yli. Ilkeämielisimmät kai toteaisivat, että Nikulan puheen volyymin vähäisyys korreloi paremman tunnelman kanssa, muttei silti voi kuin ihmetellä, kenen neronleimaus tämä järjestely oli ollut. Olin joka tapauksessa lukenut CMX:n sivujen legendaarista Kysy-palstaa ennen niiden valitettavaa hakkerointia, joten uskoisin kuulleeni parhaat palat jo aiemmin.

Iltaseitsemältä oli vihdoin itse konsertin vuoro – Mikko von Hertzen pohjusti johdatuksena Talvikuninkaaseen toiminutta ensimmäistä settiä paljastamalla, että CMX oli päättänyt tehdä jotain erikoista ja loihtia tapahtumaa varten kappaleistaan elektronisia syntikkaversioita. Tämä yllättävä ilmoitus herätti innostusta ja jännitystä – olisiko synasetti parhautta vai floppi? Kosketinsoittimien taakse marssi neljä tuttua miestä aurinkolaseissa, ja CMX:n Kraftwerk-kokeilu pääsi alkuunsa. Alun intro kesti niin pitkään, että kerkesin hetken jo pelätä, että kyseessä olisi vain jonkinlainen ambient-potpuri, mutta lopulta A.W. Yrjänä avasi suunsa “Suuri äiti” -kappaleen merkeissä. Ensimmäiset biisit edustivat verkkaisempaa osastoa, välispiikkejä ei ollut tunnelmaa rikkomassa, ja tuntui kuin yleisöllä olisi kestänyt hetken aikaa totutella kitarattomaan CMX:ään. “Revontulten repijä” ja “Tuulilukko” soivat ihan kauniisti, mutta alkuperäisversionakin Tangerine Dream -henkinen “Baikonur” oli ensimmäinen maaginen hetki. Intensiteetti kasvoi hiljalleen ja rockyleisökin lämpeni vihdoin, kun ilmoille kajahtivat “Sivu paholaisen päiväkirjasta” ja “Pedot”, jotka kuulostivat raivokkaan nykivältä teknolta. Valitettavasti jo kolmen vartin jälkeen setti päättyi ja Yrjänä kehotti yleisöä menemään baariin siksi aikaa, että yhtye saisi lavalle “oikeita” soittimia. Tuntui kuin matto olisi vetäisty jalkojen alta heti kun oltiin päästy vauhtiin – mihin jäi esimerkiksi “Mekaanisten lintujen puisto”, joka niin teemansa kuin musiikkinsa puolesta olisi soveltunut täydellisesti mukaan? Oli miten oli, tuttujen ja osittain odotettujen biisien kuuleminen täysin uudessa valossa oli virkistävää, ja koneellinen lähestymistapa sopi Talvikuninkaan maailmaan. CMX toimi hienosti elektronisessa muodossa ja osoitti kyynisimmillekin kuulijoille olevansa edelleen halutessaan hyvin muuntautumiskykyinen ja kokeilunhaluinen yhtye. Jos ideasampo kitararockin puolella ehtyy joskus, bändihän voi tehdä Discopolistakin (1996) rajumman vedon ja heittäytyä kokonaan syntikoiden maailmaan – täysiverinen “plugined”-kiertue olisi myös hyvä vastaisku muiden isojen nimien unplugged-meiningille.

Väliajan jälkeen yleisö sai sitä, mitä se oli tullut kuulemaan – CMX soitti alkuperäisellä Talvikuningas-kiertueella levyn 12 osasta yhdeksän, ja joitakin niistä on kuultu myöhemmin erikseen keikoilla, mutta tänä iltana koko teos soitettaisiin alusta loppuun. Sisäänpääsyä telttaan odotellessani olin huomannut yllättävän monilla yleisön edustajilla äärimetallibändien huppareita ja paitoja, joten ilmeisesti CMX:n raskain levy oli houkutellut paikalle myös niitä, jotka eivät normaalisti jalkaudu bändin keikoille ainomieliä ja kultanaamioita kuulemaan, tai sitten olin vain aliarvioinut bändin suosion metallipiireissä. “Kaikkivaltiaan” käynnistyessä väki nousi jaloilleen, ja suurin osa takarivejä myöten seurasi keikkaa loppuun asti seisten, mikä jälleen kieli paikalle ilmaantuneiden fanien intohimosta. Eeppinen avausbiisi pysyi hienosti kasassa väliosansa lyhyitä basso-, kitara- ja rumpusooloja myöten ja sai yleisön pauloihinsa saman tien. Alussa Yrjänän laulumelodiat tuntuivat menevän miten sattuu, mutta mies pääsi takaisin kartalle melko nopeasti. Oli vaikeaa olla huomaamatta miehen mikkitelineeseen kiinnitettyä tablettia, mutta albumilla on laulettavaa tekstiä siinä määrin, että sähköisen lunttilapun käyttö lienee tässä tilanteessa ollut paikallaan. Bändillä oli apupoikana myös Stonesta ja Suburban Tribesta tuttu Janne Joutsenniemi, joka soitti koskettimia ja lauloi taustoja, sekä vuorotteli Yrjänän kanssa hardcorerykäys “Resurssikysymyksen” huuto-osuuksissa.

Bändi soitti albumin pitkälti katkeamattomana virtana kuten levyllä, pitäen lyhyen hengähdystauon vain parissa sopivassa välissä. “Vallan haamut” on oma suosikkiosuuteni albumilla, joten sen kuuleminen oli mannaa korville, kuten myös kauniin tunnelmallinen “Tähtilaivan kapteeni”, jossa Timo Rasio soitti slide-kitaraa. Aiemmin soittamatta jääneessä “Kosmologisen vakion laulussa” Yrjänä ulkoisti bassonsoiton Joutsenniemelle – en ollut aiemmin kuunnellessani kiinnittänytkään huomiota siihen, kuinka työläs kappaleen bassolinja on soittaa laulamisen ohessa, ellei satu olemaan Geddy Lee. Vaikka yleisö oli kiitettävän hyvin mukana koko setin ajan, “Punainen komentaja” sai odotetusti eniten aikaan nyrkkien puimista. Olli-Matti Wahlström oikoi hieman mutkia takoessaan tuplabasarien sijaan tomeja säkeistöjen kompissa, mutta ratkaisu oli toimiva eikä syönyt biisin tehoa. Muutenkin pitkän tukan sitten viime näkemän kasvattaneen miehen soitto tuntuu parantuvan ja sulautuvan yhä luontevammin bändin menoon vuosi vuodelta. Omaan makuuni Talvikuningas notkahtaa hieman “Punaisen komentajan” ja “Kaikkivaltiaan peilin” välissä levyltä kuunneltuna, mutta livenä nämäkin kappaleet onnistuivat pitämään otteessaan, ja etenkin “Langenneen valon” lopun kosketinkakofonia ja “Quantan” nopea osuus iskivät kunnolla. “Kaikkivaltiaan peili” kruunasi kokonaisuuden Janne Halmkronan hienolla soololla, jonka aikana nähtiin vihreitä lasereita. Bändi poistui lavalta ilman sen kummempia kiitoksia, mikä herätteli toiveita jonkinlaisesta encoresta, mutta Yrjänä ja kumppanit palasivat ainoastaan esittelyjä ja loppukumarruksia varten. Toisaalta on vaikea kuvitella, miten moisen albuminjärkäleen jälkeen voisi esittää enää mitään.

 

CMX:n soitto kulki mallikkaasti, Joutsenniemi oli mies paikallaan liitännäisjäsenenä ja yleisö söi bändin kädestä ilman kosiskelujakin. Ainoastaan keikan visuaalinen puoli jäi hieman puolitiehen, vaikka lopun laserit olivat näyttävät. Talvikuningas-setissä taustalla ollutta kangasta ei hyödynnetty ollenkaan, vaikka olisi ollut hienoa nähdä esimerkiksi “Punaisen komentajan” video kerrankin livenä biisin taustalla, kun siihen olisi ollut mahdollisuus. Ensimmäisessä osassa taas kankaalle heijastettiin kuvioita, mutta valaistus oli erittäin vähäistä. Minimalismi toimi katsojan näkökulmasta, mutta hyviä valokuvia oli vaikea saada, varsinkin kun myös luonnollista valoa oli vähän sateisesta ja pilvisestä säästä johtuen. Kaiken kaikkiaan Talvikuninkaan loppukesään tuoma viileä henkäys oli silti hieno ja ainutlaatuinen kokemus. Huvila-teltta osoittautui jälleen upeaksi keikkapaikaksi, joten hatunnosto Helsingin juhlaviikoille on paikallaan, ja toivon mukaan erikoiskonsepteilla höystettyjä rock-keikkoja on luvassa jatkossakin. On vaikea sanoa, onko Talvikuningas CMX:n kaikkein paras saavutus, Aura (1994) kun on sen verran täydellinen kokonaisuus, mutta kyseessä on epäilemättä paras Suomessa tehty konseptialbumi, eikä tämän keikkakokemuksen myötä Talkkarin tarvitse hävetä kansainvälisessäkään vertailussa.

Setti 1:
1. Suuri äiti
2. Revontulten repijä
3. Tuulilukko
4. Baikonur
5. Sivu paholaisen päiväkirjasta
6. Pedot

Setti 2:
7. Kaikkivaltias
8. Resurssikysymys
9. Pretoriaanikyborgit
10. Vallan haamut
11. Tähtilaivan kapteeni
12. Kosmologisen vakion laulu
13. Parvatin tietäjä
14. Punainen komentaja
15. Langennut valo
16. Quanta
17. Rusalkai
18. Kaikkivaltiaan peili

Kuvat: Amy Wiseman

Comments

comments

NO COMMENTS