AMORPHIS: Stream from the North Side – Kaapelitehdas, Helsinki, 03-04.06.2020 (suomeksi)

0
278

Koronapandemia sattui kenties huonoimpaan mahdolliseen saumaan Amorphikselle, koska yhtye viettää tänä vuonna 30-vuotisjuhliaan. Helsingin Tavastialle suunnitellut kolme juhlakeikkaa on siirretty jo kahdesti eteenpäin ja Pohjois-Amerikan kiertue, jolla Tales from the Thousand Lakes (1994) olisi soitettu kokonaisuudessaan, jouduttiin perumaan toistaiseksi. Fanien odotuksen pitkittyessä bändi järjesti Sonata Arctican tavoin SemiLive-sivustolla kaksi striimikeikkaa, jotka lähetettiin Helsingin Kaapelitehtaalta eri aikavyöhykkeillä asuville ihmisille 3. ja 4. kesäkuuta 2020 otsikolla Stream from the North Side.

Read in English HERE!
Kuuntele striimien aikana soitetut kappaleet soittolistana Spotifysta:

Ensimmäinen striimi oli suunnattu faneille Amerikan mantereella, ja koska tämä tarkoitti sitä, että Amorphis aloitti aamukolmelta Suomen aikaa, tyydyin katsomaan jälkitallenteen muutamia tunteja myöhemmin herättyäni. Keikka alkoi Laura Vähähyypän juonnolla, jonka jälkeen “The Bee” toimi pelinavauksena, aivan kuten äskettäin päättyneellä Queen of Timen (2018) kiertueella. Kahden vuoden maailmankiertueen jälkeen bändin olisi voinut luulla haluavan vaihtaa avauskappaletta, mutta toisaalta olen yhä sitä mieltä, että “The Bee” tunnelmaa nostattavan intronsa kera on paras mahdollinen aloitus Amorphiksen keikoille. “Heart of the Giantin” jälkeen yhtye jatkoi edellisen Under the Red Cloud (2015) -albumin parissa muutaman biisin verran, ja “Silver Briden” kohdalla kerkesin jo pohtia, oliko bändi tekemässä rushit ja soittamassa juhlavuoden kunniaksi setin biisit käänteisessä aikajärjestyksessä. “Karelia”-intronauhan myötä bändi pomppasi kuitenkin saman tien The Karelian Isthmusin (1992) tunnelmiin ja soitti striimeille nimensä antaneesta “Sign from the North Sidesta” tiukan version, jonka raa’at kitarasoundit toivat siihen alkukantaisuutta, jota esimerkiksi kymmenen vuoden takaisen Forging the Land of Thousand Lakes -DVD:n vedossa ei ollut.

Koska Amorphiksen retrokiertue Atlantin toiselle puolen Tales from the Thousand Lakesin merkeissä sai jäädä odottamaan parempaa aikaa, oli odotettavissa että amerikkalaisille suunnatussa striimissä olisi tarjolla reilu annos kyseisen klassikkolevyn materiaalia. Albumi olikin edustettuna kolmen biisin voimin, joista “Into Hiding” ja “Drowned Maid” kuultiin peräkkäin, ja näistä edellämainittu oli kaikessa energisyydessään ja pidennetyn lopetuksensa kera setin ehdoton kohokohta. Upeista valoista kertosäkeessään hyötynyt “Sampo” todisti olevansa ikivihreä, joka kuulostaa yhä tuoreelta yhdentoista vuoden jälkeen, ja “Bad Bloodin” silkka voima välittyi kotoakin katseltuna. Bändin kaasujalka hellitti hetkeksi “Silent Watersin” ja “Wrong Directionin” myötä, kunnes “House of Sleep” ja “Black Winter Day” päättivät setin hittivetoisesti.

Amorphis on tunnettu ahkerana kiertäjänä, ja vuosien kokemus kuului nytkin soitossa, mutta esiintyessään ensimmäistä kertaa kuukausiin ja vieläpä aamuyöstä ilman liveyleisöä bändi oli etenkin alussa hieman normaalia haavoittuvaisempi. Esa Holopaisella kaikki nuotit eivät ihan osuneet kohdilleen “Sacrificen” kitarasoolossa, ja vaikka Tomi Joutsen jaksoi heiluttaa tukkaansa kuin viimeistä päivää tuttuun tapaan, miehen murinat kuulostivat hieman tunkkaisemmilta kuin yleensä, ja hän vältteli pitkiä huutoja. Toisaalta uudesta tilanteesta teki hieman rennomman se, että lähes kaikilla jäsenillä oli omat mikit, mikä mahdollisti jutustelun biisien välissä. Aamuyön soittoaika mahtoi tosin vaikuttaa juttujen laatuun, sillä Joutsen muun muassa tiedusteli kielisoittajilta, kuinka kalliita näiden soittimet olivat, ja setin päätyttyä juontaja Vähähyyppä pahoittelikin vitsaillen levottomia välispiikkejä.

Settilista #1:
1. The Bee
2. Heart of the Giant
3. Sacrifice
4. The Four Wise Ones
5. Silver Bride
Karelia
6. Sign from the North Side
7. Into Hiding
8. Drowned Maid
9. On Rich and Poor
10. Sampo
11. Bad Blood
12. Silent Waters
13. Wrong Direction
14. House of Sleep
15. Black Winter Day

Eurooppalaisille katsojille suunnattu jälkimmäinen striimi alkoi iltayhdeksältä Suomen aikaa, joten tällä kertaa pääsin seuraamaan suoraa lähetystä. Ensimmäisenä kappaleena kuultiin jälleen “The Bee”, mutta biisi kuulosti nyt varsinkin Joutsenen murinoiden osalta vahvemmalta. Heti perään pienoisena yllätyksenä bändi tarjosi Under the Red Cloudin nimikappaleen ilman sen introa ja ensimmäistä kertaa sitten kyseisen levyn julkaisukiertueen. Vielä mieluisampi yllätys oli kuitenkin bändin parhaimmistoon lukeutuva “Towards and Against”, joka soitettiin nyt ensimmäistä kertaa nykykokoonpanolla. Tämän jälkeen kuultua “The Wandereria” en meinannut aluksi tunnistaa alennetun sävellajin vuoksi, mutta tämä muutos oli selvästi paikallaan, sillä kappaleen kertosäe on joskus tuottanut Joutsenelle vaikeuksia, mutta sujui nyt kivuttomasti. Biiseissä kuultiin myös hienovaraisempia muutoksia: Santeri Kallio oli päivittänyt “Hopeless Daysin” kosketinsoundeja, ja Tomi Koivusaari mausti “The Wandererin” viimeistä kertosäettä thrash-henkisellä riffittelyllä.

“Sign from the North Side” ja “Into Hiding” kajahtivat jälleen ilmoille, joskin tällä kertaa Joutsen oli niin innoissaan, että edellämainitussa häneltä jäi epähuomiossa korisematta muutama rivi. Kakkosstriimin mieleenpainuvimmaksi hetkeksi muodostui “Against Widows”, jossa Koivusaari yllätti murisemalla kappaleen koko säkeistön omin päin, ja jonka kitarasoolossa Holopainen innostui revittelemään kunnolla. Tämän jälkeen tapahtui pieni notkahdus, kun “Black Winter Day” ei aivan päässyt oikeuksiinsa keskellä settiä, ja perinteisesti tykinvarma keikkabiisi “Death of a King” kuuliosti jostain syystä hieman hapuilevalta, vaikka Holopaisen Kingston Wall -pätkä lopussa pistikin hymyilyttämään. Tämän jälkeen vuorossa oli vielä jo edellisessä setissä kuultua vakiokalustoa, ja lopulta melankolinen klassikko “My Kantele” paketoi striimi-iltamat kauniisti.

Amorphis oli alusta lähtien itsevarmempi kuin ensimmäisellä keikalla, ja Joutsenen mahdolliset ääniongelmat olivat tipotiessään. Bändin jäsenet ottivat myös hieman rohkeammin kontaktia toisiinsa, vaikka heidän vakiopaikkansa olivat edelleen turvallisen etäisyyden päässä toisistaan. Teknisiltä vaikeuksilta ei tosin vältytty, sillä Koivusaaren kitara kärsi hieman epävireisyydestä setin toisen kolmanneksen aikana, ja yli 3000 katsojan seuraama striimi kaatui ainakin tässä osoitteessa muutamaan otteeseen loppupuolella. SemiLivelle täytyy kuitenkin antaa kiitokset siitä, että tilanne korjaantui aina nopeasti eikä sivua tarvinnut edes päivittää itse.

Settilista #2:
1. The Bee
2. Under the Red Cloud
3. Sky is Mine
4. Towards and Against
5. The Wanderer
6. Hopeless Days
Karelia
7. Sign from the North Side
8. Into Hiding
9. Against Widows
10. Black Winter Day
11. Death of a King
12. Silver Bride
13. Wrong Direction
14. House of Sleep
15. My Kantele

Olen nähnyt Amorphiksen livenä useammin kuin minkään muun yhtyeen, mutta kuusikon soiton seuraaminen kameroiden välityksellä oli luonnollisesti hyvin erilainen kokemus. En ole aiemmin kiinnittänyt huomiota esimerkiksi siihen, miten viihdyttäviä rumpali Jan Rechbergerin ilmeet ovat – mies silminnähden nauttii soittamisesta! On vaikea sanoa, kumpi striimi oli parempi, koska molemmissa oli omat vahvuutensa, ja ne erosivat tunnelmiltaan ja biisivalinnoiltaan sen verran runsaasti toisistaan. Tiettyjen kappaleiden puuttumisesta olisi helppoa nurista, mutta yhteensä 23 eri biisiä sisältänyt kattaus onnistui tekemään kylläiseksi. Kokonaisuudessaan striimit tarjosivat mielenkiintoisen katsauksen kokeneisiin live-esiintyjiin operoimassa hieman mukavuusalueensa ulkopuolella.

Amorphis on vuosien varrella keikkaillut kotimaassa niin ahkerasti, että sitä on alkanut pitää suorastaan itsestäänselvyytenä, mutta striimejä seuratessa huomasin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan kaipaavani bändin keikoille, varsinkin kun perinteiksi muodostuneet “House of Sleepin” yhteislauluosuus ja “Death of a Kingin” huudatuskohta jätettiin välistä. “My Kanteleen” lähestyessä loppuaan oli jopa hieman haikea olo, koska vieläkin vallitsevassa epävarmuuden tilassa ei voi tarkalleen tietää, milloin Amorphiksen soittoa pääsee kuulemaan seuraavan kerran. Tomi Joutsen jätti oven auki mahdolliselle uusinnalle, joten toivottavasti bändi tarttuu tilaisuuteen, jos sisätapahtumien yleisörajoitukset jatkuvat vielä pidempään.

Comments

comments

NO COMMENTS