AMORPHIS: Queen of Time -ennakkokuuntelu @ Sonic Pump Studios, Helsinki, 24.02.2018

0
1000

Amorphis on esiintynyt sivuillamme useaan otteeseen aiemmin, mutta 24. helmikuuta 2018 kirjoitettavaa löytyi erityistilaisuuden merkeissä, sillä Musicalypse oli kutsuttu mukaan suomimetallin veteraanien 13:nnen studioalbumin, Queen of Timen, ennakkokuunteluun. Edeltävä levy, Under the Red Cloud (2015), sai meiltä lämpimän vastaanoton, joten olimme luonnollisesti innokkaita kuulemaan, minne bändi suuntaisi musiikillisesti sen seuraajalla.

Read in English HERE!
Haastattelu Tomi Koivusaaren ja Olli-Pekka Laineen kanssa tulossa pian!

 

Saavuimme Sonic Pump -studioille kymmenisen minuuttia ennen kello kolmea, jolloin tilaisuuden oli määrä alkaa. Ihailtuamme seinillä roikkuneita kultalevyjä ja kehystettyjä kuvia ja tankattuamme kofeiinipitoisilla juomilla istahdimme huoneeseen, jossa levy soitettaisiin. Tapahtuma alkoi soolokitaristi Esa Holopaisen ja tuottaja Jens Bogrenin pienimuotoisella alustuksella. Bogren kiusoitteli Holopaista siitä, ettei tämä näyttänyt riittävän innokkaalta – “I am excited, but I’m Finnish,” kitaristi puolusteli itseään. Bogren ilmoitti myös, että albumin ilmestyessä sen tekijätiedoista löytyisi runsaasti nimiä, sillä he olivat työskennelleet turkkilaisten muusikoiden, israelilaisen kuoron ja “humalaisen pakistanilaisen huilistin” kanssa. Lopulta koitti kauan odotettu hetki, jolloin play-nappia painettiin.

Alla on muistiinpanoihini pohjautuva analyysi albumin jokaisesta raidasta:

1. The Bee
Eteerisellä naislaululla höystetty syntikkaintro johdattelee meidät ajan kuningattaren maailmaan. Delay-kitarariffi muistuttaa hieman “The Wayta”, mutta tässä instrumentit soivat taustalla paljon ponnekkaampina. Muristut itämaiset säkeistöt ovat tyypillistä raskaampaa Amorphista, mutta Tomi Joutsenelta kuullaan myös hempeämpää laulantaa. Hieno aloitus!

2. Message in the Amber
The Police kirjoitti pullopostia, mutta Amorphis luottaa meripihkaan. Folkahtava riffi ja rauhalliset säkeistöt, joissa Tomi Joutsen laulaa kahdessa eri oktaavissa, saavat minut odottamaan biisistä sinkkua “House of Sleepin” ja “Silver Briden” kaltaisten kakkosraitojen tapaan, mutta yhtäkkiä ilmoille kajahtaa öristy kertosäe, ja luuloni osoittautuvat täysin vääriksi. Biisissä kuullaan odottamattomia käännöksiä, mutta tämä on ainoastaan positiivinen asia.

3. Daughter of Hate
Progeaika! Yhden biisin aikana Amorphis onnistuu tarjoilemaan 7/8-riffin, raa’alla black metal -kärinällä varustetun kertosäkeen, saksofonisoolon ja lämpimästi jammailevan väliosan, jossa sanoittaja Pekka Kainulainen lausuu runoa suomeksi, ynnä muuta – olisi vähättelyä sanoa, että biisissä tapahtuu paljon. Tämä tulee varmasti olemaan yksi suosikeista itselleni – ja miksei muillekin.

4. The Golden Elk
Helisevät syntikat ja sanaton naislaulu avaavat kappaleen, joka omaa myös tarttuvan riffin ja ison kertosäkeen. Puolivälissä jouset kasvattelevat draamaa ja kuullaan eksoottisella kielisoittimella soitettu soolo. Ekstrakuriositeettina mainittakoon, että levyn otsikko esiintyy muutamaan otteeseen sanoituksissa. Uskoisin, että tästäkin kappaleesta muodostuu suosittu kuulijoiden keskuudessa.

5. Wrong Direction
Alun riffi muistuttaa “Reformationia” The Beginning of Timesilta (2011), ja mukana on isoja perkussioita korostamassa soundia. “I should’ve understood / I should’ve seen it coming,” Joutsen laulaa tarttuvassa kertosäkeessä, ja kiehtovassa väliosassa hänen äänensä on ajettu vocoderin tai vastaavan robottimaisen efektin läpi. Ainoastaan lopussa on hieman murahtelua, ja iso outro tuo mieleen Nightwishin “Nemon”. Takuuvarma sinkkubiisi!

6. Heart of the Giant
Hauras kitaramelodia hehkuu yksinäistä melankoliaa ennen kuin se tekee tilaa riffille, joka muistuttaa poljennoltaan Alice Cooperin “School’s Outia”, kunnes rummut tulevat mukaan ja tajuan kuulleeni rytmin väärin päässäni. Biisin saa erottumaan joukosta sen kertosäe, jossa Joutsen murahtelee rytmikkäästi ja rankaisevasti. Lopussa hän saa vielä taustatukea kuorolta viedäkseen sanoman perille entistä painokkaammin. Tästä saattaa helposti tulla keikkojen vakiobiisi!

7. We Accursed
Kappaleessa on pientä “Escape”-vibaa, ja rehellisesti sanottuna siinä on hieman täyteraidan makua, ainakin edellisiin biiseihin verrattuna. Omaan makuuni tällaisessa rallissa voisi olla enemmänkin puhdasta laulua, sillä se ei ole kovinkaan synkkä tai painostava. Biisistä löytyy kuitenkin kulmikas folk-riffi, joka toistuu useaan otteeseen loppupuolella, ja Santeri Kallion vaikuttavaa kosketinsooloa kannattaa myös pitää silmällä.

8. Grain of Sand
Biisi alkaa sitarilla ja rautalankamaisella kitaramelodialla, mutta tätä ei jatku pitkään, sillä luvassa on myös koko levyn hakkaavinta riffittelyä. Mielenkiintoisessa kertosäkeessä puhdas laulu ja örinä vuorottelevat, mikä saa minut pohtimaan, onko odotettavissa Joutsenen ja Koivusaaren duetointia, mikäli biisi päätyy livesoittoon.

9. Amongst Stars
Duetoista puheen ollen, tässä sellainen nyt olisi, solisteinaan Joutsen sekä itse Anneke van Giersbergen. Inflaation vaara on aina ilmassa, kun näin tuottelias laulaja tekee paljon vierailuja, mutta onneksi tulokset puhuvat puolestaan, sillä kyseessä saattaa olla jopa koko albumin kirkkain helmi. Musiikillisesti kappale on hieman useimpia biisejä valoisampi, ja lopun kliimaksi on erityisen suurenmoinen.

10. Pyres on the Coast
Tomi Joutsenen örinät ensimmäisessä säkeistössä lukeutuvat hänen räkäisiimpinsä ja raaimpiinsa – kenties hän hyödyntää Hallattaren sessioissa oppimiaan kikkoja? Biisissä on paljon vaihtelua, mikä lienee syynä sille, ettei kappale täysin auennut minulle vielä. Lopun riffi, jota vahvistavat orkesteri ja kirkkourut, on kuitenkin asiallinen päätös levylle kaikessa komeudessaan.

Pienen tauon jälkeen saimme kuulla vielä bonusraidat:

11. As Mountains Crumble
Itse pääalbumiin verrattuna tällä raidalla on hieman rennompi ja hillitympi 70-luvun tunnelma: löytyy niin valssikomppia, kitarastemmoja ja puhdasta rämpytystä kuin Hammond-urkuja… Biisi on sinänsä miellyttävä, mutta on helppo nähdä, miksi se päätyi leikkaushuoneen lattialle.

12. Brother and Sister
Delay-kitarat tuovat säkeistöihin “Alonen” ja “Sky Is Minen” henkeä, kertosäe on tarttuva ja Holopaisen kitarasoolo upea. Hyvä biisi, mutta aivan kuten edellisen kohdalla, on ihan ymmärrettävää miksei tämä mahtunut mukaan, sillä se on tyyliltään melko suoraviivainen ja enemmän aiempien Joutsenen kanssa tehtyjen levyjen linjoilla.

 

Ensivaikutelmani oli hyvin positiivinen, ja kuulin albumissa itse asiassa jotain samaa kuin The Beginning of Timesissa; tosin en niinkään itse musiikissa (vaikka mainitsinkin yllä pari kappaletta kyseiseltä tuotokselta) vaan levyn lähestymistavassa. TBoT kurkotteli elokuvallisen ja eeppisen ilmaisun puoleen “Crack in a Stonen” kaltaisilla biiseillä, ja mukana oli niin ikään sinfonisia koskettimia, naislaulua ja erinäisiä ylimääräisiä soittimia, mutta Queen of Timella eeppiset elementit on nostettu rohkeasti etualalle ja lopputulos on keskittyneempi, minkä ansiosta albumi tuntuu merkittävältä askeleelta eteenpäin bändin kehityskaaressa. Välittömästi tunnistettava Amorphis-resepti on yhä käytössä, mutta sitä on maustettu reilulla kädellä.

On mahdotonta sanoa, kuinka Queen of Time pärjää vertailussa Amorphiksen muulle tuotannolle vain yhden kuuntelun perusteella, sillä käsillä on Joutsenen aikaisista levyistä haastavin ja vähiten helposti pureskeltava. Jos jokin Amorphiksen levyistä tarvitsee aikaa avautuakseen kunnolla, niin se on tämä – kuten Bogren varoitti etukäteen, levyssä on paljon sisäistettävää. Jokaisesta biisistä löytyy niin puhdasta kuin öristyä laulua ja moninaisia kerroksia, eikä kovin monia simppeleitä ralleja tai välittömiä hittejä ole löydettävissä, mutta myöhemmät kuuntelut tulevat varmasti olemaan palkitsevia ja paljastamaan huomioimatta jääneitä yksityiskohtia. Joka tapauksessa on kuitenkin selvää, ettei Bogrenin bändille Under the Red Cloudilla antama piristysruiske jäänyt yhden levyn ihmeeksi, vaan yhteistyö jatkuu hedelmällisenä.

Kuvat: Miia Collander

Comments

comments

NO COMMENTS