ALCEST w/ KÆLAN MIKLA & BIRDS IN ROW – Tavastia, Helsinki, 18.02.2020 (suomeksi)

0
435

Blackgazen edelläkävijä Alcest julkaisi kuudennen täyspitkänsä, Spiritual Instinctin, viime syksynä, ja albumin kiertue – lämppäreinä toimineiden Kælan Miklan ja Birds in Row’n kera – alkoi kunnolla vuoden 2020 alussa. Kierroksen ainoa Suomen-keikka oli Helsingin Tavastialla 28. helmikuuta 2020, ja Musicalypse oli paikalla seuraamassa loppuunmyytyä vetoa.

Read in English HERE!
Lisää kuvia TÄÄLLÄ!
Kuuntele Alcestin settilista Spotifyssa:

Viimeksi kun näin Alcestin vuonna 2017, se toimitti Anatheman lämmittelijän virkaa, ja vaikka arvostankin molempia bändejä kovasti, tuona iltana Ranska päihitti Britannian 1-0, sillä Neige (laulu ja kitara) ja kumppanit soittivat mainion setin, kun taas liverpoolilaiset eivät olleet kaikkein parhaassa terässä. Oli myös kulunut viisi vuotta edellisestä kerrasta, kun olin nähnyt Alcestin pääesiintyjänä, eikä Spiritual Instinct jäänyt kauas kärkikolmikostani vuoden 2019 levyrintamalla, joten minulla oli runsaasti syitä olla iloinen nähdessäni bändin jälleen livenä. Ennen pääateriaa oli kuitenkin luvassa kaksi lämppäriä.

 

Islantilainen synapunktrio Kælan Mikla sai kunnian toimia pelinavaajana, mutta keikka alkoi kankeasti pienten teknisten vaikeuksien vuoksi. Kun esitys lähti vihdoin kunnolla käyntiin, bändin musiikki osoittautui mielenkiintoiseksi yhdistelmäksi tummia syntikoita, elektronisia biittejä, livebassoa ja laulua, joka vaihteli kuiskailusta aina hyytävään huutoon saakka. Vaikka materiaali oli lähempänä taiteellista kuin helposti lähestyttävää ja yhdessä biisissä kuultiin jopa epävireisen kuuloisia kosketinnuotteja, rytmit olivat tanssittavia ja muutamat yleisössä tanssahtelivatkin musiikin tahtiin, joten kenties paikalla oli bändin omiakin faneja. Joidenkin kappaleiden post-punkmaiset biitit toivat mieleen The Curen, mikä ei ollut yllätys – olihan Robert Smith pari vuotta aiemmin kutsunut kolmikon (kuten myös Alcestin) esiintymään Meltdown Festivalilla, jonka esiintyjälistasta hän oli päättämässä.

Valitettavasti lupaava setti katkesi kuin kanan lento teknologian käännyttyä jälleen bändiä vastaan setin puolivälissä, sillä basso lakkasi kuulumasta. “Give us a few minutes and get to know the person next to you,” laulaja Laufey Soffia vetosi yleisöön, mikä johti vaivaannuttavaan odotteluun, sillä suomalaiset eivät tunnetusti ole yltiösosiaalisia. Vaikken odottanutkaan stand up -komediaa tai “We Will Rock You” -yhteislaulutuokiota, ehkä ainakin bändin jäsenten esittely olisi tehnyt odotuksesta vähemmän pitkän tuntuisen. Kælan Mikla veti settinsä kunnialla loppuun, mutta koska sen musiikki oli niin tunnelmapainotteista, häiriön jälkeen oli vaikea päästä takaisin sitä edeltäneeseen tilaan.

 

Seuraavana vuorossa oli Birds in Row, Alcestin maanmiehet Ranskasta, mutta bändin post-hardcore ei olisi voinut olla kovin paljon kauempana pääesiintyjän unenomaisesta tunnelmoinnista. En ole varsinaisesti punkin – saati hardcoren – ystävä, joten suurin osa 40-minuuttisesta setistä oli yhtä sumua minulle, vaikka bändi tarjoilikin aina välillä hengähdystauon löysätessään tahtia rauhallista osiota varten. Bändin kunniaksi mainittakoon, että se esiintyi erittäin energisesti, ja etenkin basisti (bändin jäsenet ovat nimettömiä) riehui villisti ympäriinsä. Lisäksi bändin kitaristi-laulaja puhui itsehyväksynnän sekä ihmisten välisen yhtenäisyyden kaltaisista aiheista biisejä esitellessään, vaikka nämä sanomat eivät täysin välittyneet näin aggressiivisen musiikin kautta. Vaikka Birds in Row tekikin illasta musiikillisesti monimuotoisemman, sen musiikki ei uponnut minulle.

 

Lopulta oli Alcestin vuoro, ja bändi aloitti odotetusti Spiritual Instinctin avausraidalla “Les jardins de minuit.” Odottamatonta taas oli se, että kappale soitettiin alemmassa sävellajissa kuin levyllä, mikä hämmensi korviani aluksi. Bändin soitto oli kuitenkin tikissä jo ensimmäisestä nuotista lähtien, eikä loppuunmyydyn Tavastian yleisökään kaivannut lämmittelyä enää tässä vaiheessa iltaa. Kuten albumilla, toisena kappaleena kuultiin “Protection”, joka yhtenä Alcestin raskaimmista biiseistä tarjosi oivan mahdollisuuden tukan heiluttelulle.

Parin raskaamman rallin jälkeen oli aika rauhoittua ikivihreän “Autre tempsin” merkeissä, mitä seurasi harvemmin kuultuna helmenä “Écailles de lune, Pt. 2.” Tämä eepos (tai no, puolikas sellainen) dynamiikkavaihteluineen oli illan suosikkikappaleeni, ja yleisön reaktiosta päätellen en ollut yksin tämän suhteen. Alcest tarjoili pari jalokiveä lisää uudelta levyltä “Sapphiren” ja hypnoottisen “Le miroirin” muodossa, ennen kuin lämppäreille omistettu “Kodama” toi pääsetin arvoiseensa päätökseen. Tavastia ei ollut kuitenkaan valmis päästämään mustaantuijottajia menemään vielä, joten nelikko palasi lavalle esittämään sykähdyttävän “Là où naissent les couleurs nouvelles” -vedon, joka sai ihmiset puimaan nyrkkejään ilmassa, ja viimein lähetti kaikki kuulijat kotiin “Délivrancella,” joka on osoittautunut toimivaksi lopetusbiisiksi vuosien mittaan, vaikka se ei olekaan henkilökohtaisia suosikkejani.

 

Vaikka Neige on epäilemättä Alcestin sydän ja sielu, keikkakokemus ei olisi ollut täydellinen ilman palapelin täydentävinä osina toimivia muusikoita: Winterhalter rummutti energisesti ja jopa moshasi välillä soittaessaan, keikkabasisti Indria – joka oli leikannut tukkansa sitten viime näkemän – piti hyvää huolta alataajuuksista, ja pääinstrumenttinsa ohella kiertuekitaristi Zero hoiti taustalaulut hienosti, vuorotellen Neigen kanssa “Protectionin” säkeistöissä ja huolehtien puhtaista liidiosuuksista niiden osuessa päällekkäin Neigen huudon kanssa. On pakko nostaa hattua myös äänihenkilölle, sillä miksaus oli kristallinkirkas ja bändi onnistui kuulostamaan juuri samanlaiselta kuin studiolevytyksillään. Monien muiden bändien kohdalla tämä voisi olla negatiivinen asia ja antaa steriilin ja tylsän vaikutelman, mutta pidän siitä miten Alcestin musiikki tempaa mukaansa toiseen maailman myös lavalla, ilman mitään isoja visuaalisia tehokeinoja.

 

Alcestin biisivalikoima oli melko tasapainoinen, mutta jäin jälleen kaipaamaan kappaletta lempialbumiltani Souvenirs d’un autre monde (2007). Lisäksi tuoreen levyn “L’île des mortsin” puuttuminen harmitti hieman, sillä se oli yksi viime vuoden lempibiiseistäni – kenties bändi odottaa mahdollisuutta debytoida se vierailevana laulajana toimivan Kathrine Shepardin (Sylvaine) kanssa? Kiertuepaketti oli myös makuuni hieman sekalainen, mutta arvostan sitä ettei Alcest valinnut kaikkein ilmeisimpiä kiertuekumppaneita, ja se miten vastaanottavaisesti yleisö suhtautui niin Kælan Miklaan kuin Birds in Row’hun, kertoo Alcest-fanien avomielisyydestä. Jos kuitenkin saivartelu jätetään sikseen, niin Alcestin näkeminen livenä oli jälleen miellyttävä kokemus. Neige kehui ja kiitti kuulijoita vuolaasti f-alkuisten sanojen (joita en muista kuulleeni hänen suustaan aiemmin) saattelemana ja totesi bändin yleisöjen kasvavan isommiksi jokaisella Suomen-vierailulla, joten en usko meidän joutuvan jälleen odottamaan Alcestin seuraavaa pääesiintyjävetoa kuuden vuoden ajan.

Settilista:
1. Les jardins de minuit
2. Protection
3. Oiseaux de proie
4. Autre temps
5. Écailles de lune, Pt. 2
6. Sapphire
7. Le miroir
8. Kodama

Encore:
9. Là où naissent les couleurs nouvelles
10. Délivrance

Kuvat: Marco Manzi

Comments

comments

NO COMMENTS