(2015) Queensrÿche: Condition Hüman (suomeksi)

0
2124

Artisti: Queensrÿche
Albumi: Condition Hüman
Julkaistu: 02.10.2015
Levy-yhtiö: Century Media

 

Queensrÿche sai huomioni ensimmäistä kertaa, kun bändin katkera välirikko alkuperäislaulaja Geoff Taten kanssa nousi otsikoihin vuonna 2012. Seurasin osapuolten välistä oikeusjuttua uteliaana, mutten alkanut kuunnella bändiä ennen kuin viime vuonna. Neljän levyn värisuora Rage for Orderista (1986) Promised Landiin (1994) nousi nopeasti yhdeksi kaikkien aikojen suosikeistani, mutta olen samaa mieltä niiden fanien kanssa, joiden mielestä yhtye lähti haahuilemaan noiden klassikoiden jälkeen. Joillain vuoden 1994 jälkeisistä levyistä on hetkensä, mutta yksikään niistä ei vedä vertoja vanhoille julkaisuille.

Queensrÿchen nimikkoalbumi vuodelta 2013 oli ensimmäinen, jolla oli laulajana Todd La Torre Taten sijaan. Kuten monet muutkin, pidän levyn biiseistä, mutta sen tukkoinen masterointi ja lyhyt kesto tekevät siitä hieman hätäillyn ja viimeistelemättömän kuuloisen. Nyt kun uusi kokoonpano on ollut kasassa kolme vuotta ja oikeuskiista bändin nimestä on ohi, Condition Hüman on Queensrÿchelle näytön paikka. Onko yhtye kyennyt tekemään aidosti upean levyn ja todistamaan olevansa jälleen relevantti?

Kuuntele Spotifyssa:

Ensimmäiset kolme kappaletta ovat myös ensimmäiset, jotka julkaistiin ennen albumin julkaisua. ”Arrow of Time” on järkevä valinta ensisingleksi ja pelinavaajaksi, sillä se kanavoi klassista Rÿcheä kitaraharmonioillaan, tarttuvalla kertosäkeellään ja progeilevalla väliosallaan. Itse pidän enemmän ”Hellfirestä”, jossa kuullaan riitasointuisia arpeggioita, La Torren laulullista akrobatiaa ja Parker Lundgrenin ankara kitarasoolo. ”Hellfire!”-huudot tuovat mieleen Empiren (1990) nimiraidan – kenties ei ole sattumaa, että kappaleiden nimet rimmaavat keskenään?

Yksi suosikeistani on popahtava ”Selfish Lives”, joka muistuttaa hieman ”The Killing Wordsia”. Basisti Eddie Jacksonin kynäilemä ”Eye9” päättyy hieman äkillisesti, mutta toolahtavat riffit ja hieno bassolinja tekevät siitä edukseen erottuvan biisin. Kaiken huippuna on kuitenkin 8-minuuttinen nimikappale, joka on ehdottomasti paras Queensrÿche-kappale 21 vuoteen ja seisoo ylpeästi ”Roads to Madnessin” kaltaisten eeposten rinnalla. Biisi on täynnä hienoa kitaratyöskentelyä, ja Michael Wilton on kaivanut naftaliinista alkuaikojen klassisen puhtaan soundin.

Kaksi rauhallisinta kappaletta ovat melko erilaisia keskenään: ”Bulletproof” on tarttuva voimaballadi, josta olisi voinut tulla hitti 80-luvulla tai 90-luvun alussa, kun taas ”Just Us” on semiakustinen pala, joka esittelee La Torren äänen herkkää puolta ja alempaa rekisteriä. Sen sijaan jotkin raskaimmista biiseistä ovat hieman samankuuloisia, mikä nakertaa levyn monipuolisuutta. ”Hourglassissa” on mielenkiintoisia sävellajinvaihdoksia ja sointuja, mutta ”All There Was” -biisissä on keskinkertainen riffi ja antikliimaksinen kertosäe, jotka tekevät siitä täyteraidan.

Chris ”Zeuss” Harrisin tuotanto on miellyttävää nimikkolevyyn verrattuna, mutta rumpusoundi on turhan kliininen – olen tottunut kuulemaan Scott Rockenfieldin soittavan luonnollisemmalla ja vahvemmalla soundilla. Todd La Torren laulu on tällä kertaa monipuolisempaa, mutta haluaisin tulevaisuudessa kuulla enemmän hänen pehmeää ja matalaa tulkintaansa. Tiettyjä tatemaisuuksia on edelleen kuultavissa, mutta La Torren korkeat nuotit ovat rosoisempia ja miehen vaikuttajia ovat selvästi myös Bruce Dickinsonin ja Ray Alderin (Fates Warning) kaltaiset laulajat. Parker Lundgren osoittaa jälleen olevansa loistava pari Michael Wiltonille – itse asiassa vain pari kyseenalaista melodiavalintaa joissain kappaleissa saa todella kaipaamaan alkuperäiskitaristi Chris DeGarmon läsnäoloa sävellystiimissä.

Condition Hüman on hiljalleen avautuva levy: se saattaa vaikuttaa aluksi mitäänsanomattomalta, mutta useampien kuuntelujen jälkeen sitä huomaa hyräilevänsä kappaleiden kertosäkeitä. Pari täyteraitaa estää levyä olemasta moderni klassikko, mutta se saa edellisen levyn tuntumaan pelkältä lämmittelyltä ja peittoaa leikiten Geoff Taten johtaman ulkopuolisten säveltäjien ja keskinkertaisuuden aikakauden. Queensrÿche on onnistunut tekemään levyn, joka nyökkää sen juurille katsoen samalla eteenpäin – ”evolution calling”, tosiaan!

Arvosana: 8/10, 4 tähteä

Kaapalelista:
1. Arrow of Time
2. Guardian
3. Hellfire
4. Toxic Remedy
5. Selfish Lives
6. Eye9
7. Bulletproof
8. Hourglass
9. Just Us
10. All There Was
11. The Aftermath
12. Condition Hüman

Teksti: Ville Karttunen

Comments

comments

NO COMMENTS