(2015) Amorphis: Under the Red Cloud (suomeksi)

0
1515

Artisti: Amorphis
Albumi: Under the Red Cloud
Julkaistu: 04.09.2015
Yhtiö: Nuclear Blast

 

Amorphis ei ole ollut järin amorfinen viime vuosina, sillä bändi on vaikuttanut välttävän hyväksi havaitun kaavan rikkomista Tomi Joutsenen liityttyä laulajaksi vuoden 2006 Eclipsellä. Ei sillä, että yhtyeen musiikista olisi tullut huonoa tai tylsää, mutta mielestäni viimeisimmät julkaisut eivät ole lunastaneet niitä odotuksia, jotka bändin hienoimpana saavutuksena pitämäni Skyforger (2009) asetti. Rakastuin The Beginning of Timesiin (2011) ensikuulemalla, mutta jälkikäteen levy kuulostaa väsyneeltä ja sisältää turhan paljon täytettä. Pidän edelleen Circlestä (2013) ja tuottaja Peter Tägtgrenin pöytään tuomista tuoreista ideoista, mutta bonusraidat kuultuani tajusin, että albumi olisi voinut olla uskaliaampi, sillä pari erinomaisen mielenkiintoista kappaletta jäi rannalle tyypillisten Amorphis-rallien sijaan.

Amorphis - Under the Red Cloud (3)Olin innoissani kuullessani Jens Bogrenin tuottavan Amorphisin 12. albumin, koska rakastan tuotoksia, joita hän on saanut aikaan mm. Opethin, Katatonian ja Paradise Lostin kanssa. Hänen tuotantonsa ja miksauksensa miellyttävät korvaa ja sisältävät mielenkiintoisia yksityiskohtia, joita ei välttämättä huomaa ensimmäisellä kuuntelukerralla. Olin myös kuullut, että Bogren on määrätietoinen kaveri, joka laittaa bändit paiskimaan töitä, joten olin utelias kuulemaan, mitä hän tekisi Amorphisin kanssa. Seitsemän vuoden faniuden jälkeen yritin kuitenkin pysyä myös realistisena, sillä tiesin, ettei yhtye muuttaisi soundiaan noin vain. Albumi julkaistiin viimein 4. syyskuuta 2015 ja on siitä lähtien pyörinyt lähes kaikkien Musicalypsen tekijöiden soittimissa.

Kuunnelkaa nyt Spotifyssä:

Under the Red Cloud ei odotetusti ole radikaali linjanmuutos, mutta Bogrenin kanssa työskentely on selvästi auttanut yhtyettä sekoittamaan pakkaa. Tyylillisesti albumi on kuin Elegyn (1996) ja Circlen sekoitus, johon on lisätty hieman uusiakin sävyjä. Levyn progressiivisuus, itämaiset vaikutteet ja puhtaan laulun ja murinan 50:50-suhde tuovat mieleen Elegyn, kun taas Circleltä on mukaan tarttunut sillä ensi kertaa kuullut elementit, kuten Tomi Joutsenen black metal -kärinä ja kirkkourut. Jälkimmäisiä aineksia kuullaan “The Four Wise Onesissa,” joka erottuu olemalla ensimmäinen moderni Amorphis-kappale, jossa ei kuulla Joutsenen puhdasta ääntä: hänen sijastaan väliosan melodisen laulun hoitaa vierailija Aleah Stanbridge (Trees of Eternity). Myös upea ”Dark Path” johdattelee black metal-reviirille, mutta kappale käy läpi lukuisia muutoksia ja pitää kuulijan varpaillaan koko kestonsa ajan.

“Bad Blood” – kyseessä ei ole Taylor Swift -cover – on välitön hitti, jonka hyvin potkiva riffittely on epätavallisen modernia Amorphisille. “The Skull” sisältää Joutsenen thrash-henkistä huutoa ja Tales from the Thousand Lakesin (1994) ”First Doom”-vedon mieleen tuovaa tamburiinia. Singlebiisi “Death of a King” on loistava ralli, jossa on sähkösitaria, Martin Lopezin (Soen, ex-Opeth) perkussioita, Chrigel Glanzmannin (Eluveitie) huilua, tanssittava rytmi ja yksi Amorphisin kaikkien aikojen tarttuvimmista kertosäkeistä. Jos tämä ei jää soimaan päässä, niin ei sitten mikään! Videobiisi “Sacrifice” sen sijaan on levyn heikoin lenkki, kitaristi Esa Holopaisen hienosta tilusoolosta huolimatta. Tuntuu kuin kappale olisi lisätty mukaan levy-yhtiön toivomuksesta pakollisena radiobiisinä, koska se erottuu räikeästi raskaampien ja monipolvisempien kappaleiden joukosta.


Levy vain paranee loppua kohti: “Enemy at the Gates” heittää Amorphis-kaavan ylösalaisin, sillä aavemaisen Opeth-henkiset säkeistöt on laulettu puhtaasti, kun taas kertosäe on muristu. Mukaan mahtuu myös Santeri Kallion upea kosketinsoolo, jonka soundi tuo mieleen Kim Rantalan soiton Elegyllä. “White Night” on henkilökohtainen suosikkini ja yksi Amorphisin eeppisimmistä päätösraidoista. Mukana on eteerisiä säkeistöjä, joissa kuullaan Stanbridgen kuiskailevaa laulua, murinalla höystettyä itämaista riffittelyä ja huima kertosäe, jossa Joutsenen puhdas ääni on parhaimmillaan – miten tästä kaikesta voi olla pitämättä?

Ironista kyllä, Under the Red Cloud on yhtenäisempi teos kuin kaksi edellistä levyä, vaikkei se olekaan konseptialbumi viimeisten kymmenen vuoden aikana julkaistujen Amorphis-levyjen tapaan. Tosin tässä mielessä se jatkaa Thousand Lakesin ja Elegyn jalanjäljissä, sillä myös nämä kaksi klassikkoa ovat kokoelmia erillisiä tarinoita. Vaikka tekstit eivät tällä kertaa perustukaan Kalevalaan, bändin ”henkinen mentori” Pekka Kainulainen on tehnyt hienoa työtä ja onnistunut vangitsemaan niihin suomalaisen mytologian olemuksen ja kuvaston.

Tässä vaiheessa on turha odottaa Amorphisilta Am Universumin (2001) kaltaisia kokeiluja, mutta Under the Red Cloud osoittaa, että yhtye pystyy yhä menemään onnistuneesti mukavuusalueensa ulkopuolelle. Tuotanto on silkkaa mannaa korville, lukuisat kappaleet ovat potentiaalisia klassikoita, ja vaihtelu – niin kappaleiden sisällä kuin välillä – ja vierailijoiden panos pitävät materiaalin mielenkiintoisena. Progressiivinen ja rohkea ote tekee tästä levyn, jota ei voi ohittaa olankohautuksella. Under the Red Cloud on heittämällä vahvin Amorphis-levy sitten Skyforgerin ja varteenotettava ehdokas vuoden albumiksi.

Jos et ole vielä vakuuttunut, tässä on muun toimituksen mietteitä:

“Olin kahden vaiheilla, koska Amorphis ja Iron Maiden julkaisivat albumit samana päivänä. Laitoin Amorphisin soimaan ensin yksinkertaisesti aakkosjärjestyksen perusteella. Jotain tämän albumin mahtavuudesta kertoo se, etten ole koskaan ollut suuri Amorphisin ystävä, mutta Iron Maiden muutti elämäni, ja siitä huolimatta Under the Red Cloud oli niin hyvä, etten halunnut lopettaa sen kuuntelua voidakseni kuulla viimeisimmän Iron Maiden -levyn. Olen myös sitä mieltä, että se on varmasti ehdolla vuoden parhaaksi albumiksi! 10/10.” – Amy Wiseman (päätoimittaja)

“Amorphis oli ensimmäisiä metallibändejä, joihin koskaan tutustuin lähemmin, ja bändi toimi myös ensimmäisenä johdatuksena folkmetallin pariin (kyllä, porttiteoria toimii). Tätä taustaa vasten, ja Elegyn ja Skyforgerin pitäessä kaikkien aikojen Amorphis-suosikkieni piikkipaikkaa, tervehdin Under the Red Cloudia lähes odottamattomalla riemulla. Levyllä yhdistyvät parhaat elementit sekä Joutsenen aikakaudelta että varhaisilta vuosilta, ja pakko myöntää, ettei menneiden kaivelu ole koskaan tuntunut yhtä virkistävältä kuin tällä julkaisulla. “Death of a King,” allekirjoittaneen uusi lemppari-tanssibiisi, lupaili jo paljon, ja muu albumi totta tosiaan toimitti sen, mitä luvattiin. Under the Red Cloud on monipuolinen, rouhea ja raaka, ja silti kaunis teos, joka tuo esille Amorphiksen parhaimmillaan. Suomalaisessa kansanperinteessä on jotain villiä ja syvän eteeristä, mutta samaan aikaan se on hyvin käsinkosketeltavaa, hyvin maanläheistä, ja Amorphis tietää, kuinka nuo juuret kaivetaan ylös.” – Lene L. (valokuvaaja ja toimittaja)

Arvosana: 9/10, 4,5 tähteä

Kappalelista:
1. Under the Red Cloud
2. The Four Wise Ones
3. Bad Blood
4. The Skull
5. Death of a King
6. Sacrifice
7. Dark Path
8. Enemy at the Gates
9. Tree of Ages
10. White Night

Amorphis @ South Park 2015
Amorphis @ South Park 2015

Teksti: Ville Karttunen

Comments

comments

NO COMMENTS