(1999/2018) Paradise Lost: Host (remaster) (suomeksi)

0
471

Artisti: Paradise Lost
Albumi: Host (remaster)
Julkaisupäivä: 16.03.2018
Levy-yhtiö: Nuclear Blast

 

Jokaiselta bändiltä löytyy tuotannostaan se albumi; tiedättehän, se joka herättää kuohuntaa julkaisunsa aikoihin, mutta muuttuu pienimuotoiseksi kulttiklassikoksi vuosien saatossa. Paradise Lostin, Yorkshiren goottimetallipioneerien, tapauksessa se on vuoden 1999 Host, joka hylkäsi metallin kokonaan ja vei One Secondin (1997) syntikoilla höystetyn soundin vielä pidemmälle. Hevareiden tyrmistyneisyyttä lisäsi se, että bändi oli solminut levytyssopimuksen monikansallisen EMIn kanssa ja kaikki jäsenet olivat leikanneet tukkansa, joten Host nähtiin suoranaisena petoksena. Paradise Lostin kannalta harmillisesti albumi vieraannutti monet fanit tuomatta kuitenkaan merkittävästi uutta yleisöä tilalle, joten yleinen vastaanotto oli melko tuomitseva. 19 vuoden jälkeen Paradise Lostin nykyinen levy-yhtiö Nuclear Blast on kuitenkin antanut Hostille toisen mahdollisuuden julkaisemalla remasteroidun version, jotta jokainen voi löytää levyn (uudelleen) ja päättää, oliko kyseessä harha-askel vai väärinymmärretty teos.

Read in English HERE!
Kuuntele levy Spotifysta tästä:

Kuutisen vuotta sitten, kahlailtuani jo useimpien Paradise Lostin levyjen läpi, päätin ottaa riskin ja tutustua myös paljon paheksuttuun Hostiin. Albumin maineen vuoksi odotukseni eivät olleet korkeat, vaikka olin nauttinut One Secondista ja Symbol of Lifesta (2002), jotka niin ikään kuuluvat bändin popahtavaan aikakauteen. Kuunnellessani kuitenkin huomasin, että albumi oli oikeasti täynnä helmiä, ja sen tunnelma oli omalla tavallaan jopa synkempi kuin muilla levyillä – kun musiikin moshattavuus riisutaan pois, pimeydestä tulee vielä läpitunkevampaa. “Nothing Sacred” ei ole doom metalia, mutta se saattaa hyvinkin olla tekstiltään bändin alistunein kappale, ja nimikkoraita dramaattisine jousineen ja Nick Holmesin isän menehtymisestä kertovine teksteineen on yksi bändin puhuttelevimmista. Jopa menevämmissä kappaleissa kuten “In All Honesty” ja “Deep” musiikin parina toimivat sanoitukset ovat uskontokriittisiä tai muuten syyttäviä sävyltään, mikä saa ne tuntumaan jopa hieman ivallisilta. Ainoa biisi, jota en pidä omillaan mielenkiintoisena, on “Wreck”, mutta sekin on liian hyvä ollakseen varsinainen täyteraita.

Elektroninen musiikki on haastava genre tuotannon suhteen: kun teknologia ja äänisuunnittelu kehittyvät, monet kosketin- ja rumpu(kone)soundit alkavat kuulostaa aikansa eläneiltä vähän ajan päästä. Hostin huipputuotanto kuitenkin kuulostaa edelleen hyvältä vuonna 2018 eikä vie ajatuksia välittömästi 90-luvun loppuun, ja koska bändi seurasi omaa inspiraatiotaan trendien sijaan, myös itse musiikki on yhä relevanttia. Kitaroita on mukana, mutta hevisärön sijaan ne on vedetty monien muiden efektien läpi. “Permanent Solution”, “Behind the Grey” ja “Made the Same” ovat hyviä esimerkkejä iskevistä biiseistä, jotka voisi helposti toteuttaa raskaammallakin tavalla. “Harbour” ja “It’s Too Late” -balladi puolestaan edustavat Paradise Lostin paljasta ja hentoa puolta, jota se ei ole juurikaan tutkiskellut sittemmin, ja jousisovitukset ja naistaustalaulut vahvistavat kevyen melankolista tunnelmaa.

Suhtaudun hieman kyynisesti remasteroituja levjä kohtaan yleisesti, sillä aivan liian usein alkuperäisen äänitteen dynamiikka on uhrattu äänekkyyden alttarilla. Onneksi tällä kertaa ei ole käynyt näin, vaan Jaime Gomez Arellano, joka on toiminut parin viimeisimmän PL-albumin tuottajana, on lähinnä nostanut bassotaajuuksia hieman ja antanut musiikille täyteläisemmän ja lämpimämmän soundin, jossa on enemmän potkua. Näin remasterointi pitäisi tehdä! En kuitenkaan usko tämän version muuttavan kenenkään mielipidettä levystä – raskaamman kuuloinen ja kitarapainotteisempi uudelleenmiksaus olisi voinut tehdä näin, mutta rakastan albumia jo sen alkuperäisessä muodossa, joten valitettavaa ei löydy. Olisi kuitenkin ollut keräilijöiden ja suurimpien fanien kannalta mukavaa, mikäli “So Much Is Lost”- ja “Permanent Solution” -sinkkujen B-puolina olleet remix- ja liveraidat sekä levyltä pois jätetty instrumentaalibiisi “Languish” olisi otettu mukaan vaikka bonuslevylle.

 

Vaikka pahat kielet kutsuvatkin tätä aikakautta ‘Depeche Lostiksi’, albumi on itse asiassa melko omalaatuinen, enkä ole löytänyt mitään, joka kuulostaisi läheskään samanlaiselta. Klassiseen metallisoundiin palaamisen (minkä yhtye teki myöhemmin) sijaan viisikko piti päänsä ja teki levyn täysin omilla ehdoillaan, minkä vuoksi tätä ei voi pitää kaupallisena siirtona. Näin Rush-analogiaa käyttäen minulle Host on Paradise Lostin Power Windows (1985): molemmat ovat kunnianhimoisia ja upeasti tuotettuja albumeja, joilla koukukkaan laulunteon ja syntikkakokeilujen välillä on täydellinen tasapaino, ja rankkaan molemmat korkealle bändiensä katalogeissa. Host on edelleen toinen PL-suosikkilevyni heti legendaarisen Draconian Timesin (1995) jälkeen, ja se oli yksi albumeista, jotka toimivat minulle portinavaajina elektronisen musiikin pariin, joten minulla on erityinen suhde siihen. En ole kuitenkaan kaikkein suurin fanaatikko, sillä komppikitaristi Aaron Aedy kerran paljasti haastattelussa, että eräs fani oli tarjonnut bändille sievoista summaa siitä, että se soittaisi levyn kokonaisuudessaan, mutta bändi ei halunnut tehdä sitä rahan vuoksi, joten vastaus oli kieltävä. Soolokitaristi ja säveltäjä Greg Mackintosh on myös nostanut esiin idean joukkorahoituskampanjasta Hostin linjoilla jatkavaa sivuprojektijulkaisua varten – saa nähdä, tuleeko tästä mitään, mutta toivottavasti tämä uudelleenjulkaisu ainakin innostaa bändiä herättämään pari kappaletta henkiin livetilanteessa jossain vaiheessa.

Arvosana: 10/10, 5 tähteä

Kappalelista:
1. So Much Is Lost
2. Nothing Sacred
3. In All Honesty
4. Harbour
5. Ordinary Days
6. It’s Too Late
7. Permanent Solution
8. Behind the Grey
9. Wreck
10. Made the Same
11. Deep
12. Year of Summer
13. Host

Comments

comments

NO COMMENTS